MaapalloilijaMatkablogi - palloilua ympäri maailman
50 maata

50 maata käytynä maailman 193 maasta

Viimeisin reissu minulle uuteen maahan toteutui marraskuussa 2022, kun lomailin viikon verran kaverin kanssa Kap Verdellä. Tämän myös minulle tuli täyteen 50 maata maailman 193:sta Yhdistyneiden Kansakuntien jäsenvaltiosta. Lisäksi olen vieraillut Vatikaanissa, joka ei ole YK:n jäsenvaltio, mutta itsenäinen ja tunnustettu valtio kuitenkin. Seuraava tavoite on tietysti tuplata tämä määrä, ja siten päästä täyteen sataan! 

maabongaus
Tuorein uusi maani: Kap Verde. Siellä oli marraskuussa erittäin miellyttävät rantakelit!

50 maata 193:sta

Alla olevassa jaottelussa olen käyttänyt MTP-applikaation (Most Travelled People) jaottelua hieman sovellettuna. 

Afrikka (3/54)

Afrikan maanosassa olen vieraillut vain kolmessa valtiossa. Gambiassa käydessämme vuonna 2019 teimme myös päiväretken Senegaliin. Viimeisimpänä lisäyksenä listalle tuli pieni saarivaltio Kap Verde

50 maata
Afrikkalaiseen meininkiin tutustuin ensimmäisen kerran Gambiassa.

Aasia (9/44)

Aasian käytyjen maiden lista sai kahdeksikon täyteen vuosina 2011-2012 reppureissatessani Kaakkois-Aasiassa ja vaihto-opiskellessani Malesiassa

Laitoin tähän ryhmään myös YK:n jaottelun mukaisesti Lähi-Idän maat (13 MTP:n jaottelussa), joista olen käynyt Israelissa. 

matkakuluissa säästäminen
Kaakkois-Aasian reppureissulla minibussin kyydissä jossain Mekong-joen varrella, maa on joko Vietnam tai Kambodza.

Karibia (1/13)

Karibian saarilla olen käynyt vain kerran, mutta kohde oli sitäkin mielenkiintoisempi: Kuuba!

kuuba reissuvinkit
Kuubassa mikä tahansa auto voi toimia taksina.

Keski-Amerikka (4/7)

Keski-Amerikan tai Väli-Amerikan valtioita kerrytin kesän 2022 reissulla. Käydyksi tulivat Belize, El Salvador, Guatemala ja Honduras. Käymättä on siis enää Costa Rica, Nicaragua ja Panama. 

yksinäinen kalastaja
Caye Caulkerin saari Belizessa.

Eurooppa (31/44)

Eurooppa on luonnollisista syistä ollut matkailuni ykkösmaanosa. Käydyt maat ovat: 

  • Alankomaat
  • Albania
  • Bulgaria
  • Espanja
  • Itävalta
  • Irlanti
  • Islanti
  • Italia
  • Kreikka
  • Kroatia
  • Kypros
  • Latvia
  • Liettua
  • Monaco
  • Montenegro
  • Norja
  • Puola
  • Portugali
  • Ranska
  • Romania
  • Ruotsi
  • Sveitsi
  • Saksa
  • Suomi
  • Tanska
  • Tsekki
  • Ukraina
  • Unkari
  • Venäjä
  • Viro
  • Yhdistyneet Kuningaskunnat (Englanti ja Pohjois-Irlanti)
albania matkakohteena
Albania on yksi suosikkikohteistani Euroopassa.

Pohjois-Amerikka (2/3)

Olen vieraillut Yhdysvalloissa kahdesti ja Meksikossa kävin kesällä 2022. Käymättömänä maana on siis enää Kummelistakin tuttu KANADA!

New York keskuspuisto
New Yorkin kuuluisaa Keskuspuistoa reunastaa pilvenpiirtäjien rivistö.

Muut (0/27)

Tyynenmeren alueen (15) ja Etelä-Amerikan (12) valtiot ovat minulta vielä kokonaan käymättä. 

Maabongausta matkablogeissa

Tutustu maabongaukseen Suomen kovimpien maabongaaja-matkabloggaajien Adalmina’s Adventuresin ja Meriharakan blogeissa!

Ensiksi mainitulla on tavoitteena käydä kaikissa maailman maissa, ja uskon hänen tuon tavoitteen saavuttavankin jo tulevien vuosien aikana. Vuoden matkailuvaikuttajaksi valitun Anna-Katrin Instagramissa pääsee matkalle mitä mielenkiintoisimpiin maihin!

Jälkimmäiseksi mainitut maabongarit saavat pian kasaan jo 150 YK:n jäsenvaltiota, mutta heillä ei tavoitteena ole silti kaikki maailman maat.

Meriharakan sivuilta voi lukea lisää maabongauksesta, ja Maailmanmatkaajat-sivusto käsittelee samaa aihetta.

Leave a reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

4 comments