MaapalloilijaMatkablogi - palloilua ympäri maailman
väli-amerikan matkabudjetti

3 x matkablogihaaste – tapoja ja kohteita

Kun matkabloggaaja ei mitään muuta aihetta keksi, niin silloin osallistutaan erilaisiin haasteisiin. Tämä matkablogihaaste on vanha juttu, joka on herätelty matkabloggaajien ringissä henkiin jo viime vuoden puolella. 

matkablogihaaste

3 x paha matkatapa

Jos ei nyt mennä siihen keskusteluun, että matkailua itsessään pidetään pahana tapana, niin näitä onkin hieman vaikea keksiä. 

Paljon lyhyessä ajassa

Reissussa ollessa sitä haluaa nähdä ja kokea mahdollisimman paljon. Siksi tulee tehtyä aikatauluja ja suunnitelmia, jotta tuon rajallisen resurssin, ajan, saisi mielestään käytettyä mahdollisimman tehokkaasti. Se tarkoittaa joskus tiukkaa matkaohjelmaa, aikaisia aamuja, pitkiä matkustuspäiviä ja monia aktiviteetteja samalle päivälle. Ideana on varmaan se, että ei sitten jälkikäteen harmita, kun ei tehnyt sitä tai nähnyt tätä reissussa ollessaan. 

Säästäminen matkailussa

Olen saavuttanut sellaisen tiukan rahamiehen maineen, että minua on pidetty todella säästäväisenä henkilönä. Olenkin siis myös matkailusta tinkinyt, pyrkinyt tekemään edullisia reissuja ja matkoilla ollessakin olemaan tuhlaamatta rahaa. Nykyään näen matkailun vielä enemmän panostuksena itseeni, joten kukkaron nyörit ovat välillä sitten hyvinkin löysällä.

Vaimon hoputtaminen aamiaiselle

Herään reissuissakin yleensä aikaisin. Vaimo taas haluaisi nukkua pitkään. Tästä seuraa se, että jossain vaiheessa yleensä alan hienovaraisesti herätellä häntä ja vihjailla, että voisimme jo pian lähteä syömään aamiaista. 

3 x outo matkatapa

Matkailu on itsessään jo hieman outo tapa, mutta mitähän sitä tähän laittaisi?

Hotellien liiallinen vertaileminen

Joskus tuntuu, että selailen hotellivaraussivustoja ja vertailen hotelleja liiankin kanssa. Saatan viettää tunteja etsien hyvää diiliä. Siitä johtuen hotellien varaaminen saattaa venyä turhankin pitkään.

Lentämisen jännittäminen

Nyt seuraa nolo tunnustus. Olen jotenkin jostain syystä onnistunut myöhemmällä iällä kehittämään pientä lentopelkoa. En ikinä muista sitä ennen lentoa, eikä koneeseen nousu jännitä. 

Mutta sitten aina nousussa mietin, että entä jos turbiinien työntövoima ei riitä nostamaan konetta? Pienenkin turbulenssin sattuessa tulee ikävä fiilis. Jos vähänkin kuuluu jotain outoa ääntä, tarkkailen heti matkustamohenkilökunnan reaktioita, onko aihetta huoleen. Ja laskeutuessa jos kone vähän tärisee, puristan kämmenet hioten tuolin selkänojia. 

Mietin siis jokaisella lennolla, että mitä jos tällä kertaa juuri tämä kone tulee tonttiin? Ei auta, vaikka muistutan itseäni, että lentäminen on todella turvallista, paljon turvallisempaa kuin autoilu. Mietin järjellä, että turbulenssi on lentokoneelle sama kuin aallot laivalle. Koneet on siis tehty niitä kestämään. 

Toivon kuitenkin totisesti, että ikinä en joudu pahaan turbulenssiin. Se olisi minulle kova paikka. Tunnustan siis, että en todellakaan pidä lentämisestä. Se on minulle vain matkailuun liittyvä, osittain välttämätön paha. 

Epäilen kaikkea ja kaikkia

Olen nähnyt ja kokenut niin monta huijausyritystä matkoillani, että epäilen jokaisen minua lähestyvän henkilön olevan huijari tai muuten vain toivovan saavansa minulta rahaa. Siksi suhtaudun jokaiseen varauksella. 

3 x paras paikka, missä olen ollut

No, tämä onkin todella helppo. Siis kaikista paikoista valita top kolmonen. Annetaan mennä intuition avulla, vaikka lista voisi toisessa hetkessä olla vallan toisenlainen.

Havanna, Kuuba

Havanna on mieletön kokemus vanhoine autoineen. Sen vanha kaupunki on upea. Kokemuksena Kuuba on jotain aivan muuta kuin mikään muu. Siellä aika on pysähtynyt.

Tikalin rauniot, Guatemala

Tikalin mayarauniot viidakon keskellä suurine temppeleineen oli vaikuttava kohde. Turistitungosta ei ollut kuten oli Meksikon puolella kuuluisassa Chichen Itzassa. Lisäksi monille raunioille pääsi kiipeämään, ja alue oli laaja, joten nähtävää riitti.

Penang, Malesia

Tämä putkahti listalle nyt täysin yllättäen. Kohde ei päässyt listalle sen vuoksi, että Penang tai Malesia olisivat erityisiä suosikkejani. Syy on se, että olin Penangilla vaihdossa viisi kuukautta. Erityisesti näin jälkikäteen ajateltuna se oli huikeaa aikaa. 

Asuttiin ja vietettiin aikaa opiskelukavereiden kanssa. Asuminen ja ruoka oli halpaa. Meillä oli käytössä suuri uima-allas ulkona ja monia liikuntamahdollisuuksia. Milloin vain oli mahdollista lähteä reissuun ympäri Malesiaa tai Kaakkois-Aasiaa. Puitteet olivat vaihtarille mitä parhaimmat. 

3 x paikka, jonne haluaisin matkustaa

Tämä on nyt sitten vissiin se bucket list top3? Aika vaikea, mutta toisaalta aika helppo.

Machu Picchu, Peru

Muinainen inkakaupunki Andeilla upeine maisemineen on bucket list -kohteiden aatelia.

Galapagossaaret

Luonto ja eläimet kiehtovat, joten tähän erityislaatuiseen kohteeseen olisi upeaa matkustaa.

Etelämanner

Tähän pätevät samat perustelut kuin edellä mainittuun Galapagossaariin. Kyseessä on todellinen kerran elämässä -kohde. Olisihan se hieno nähdä, syövätkö jääkarhut pingviinejä ;D

3 x inhokkipaikka, jossa olen käynyt

Luulisi, että inhokkipaikkoja olisi helppo luetella, kun kohtalaisen monessa paikassa on käynyt. Vaan eipä ole.

Cancun, Meksiko

Vietimme yhden yön Cancunin hotel zonella läpikulkumatkallamme. Paikka vaikutti juuri siltä kuin mitä siitä puhutaan. Parasta on jatkaa matkaa mahdollisimman nopeasti.

Ksamil, Albania

Tykkäsin Albaniasta todella paljon, ja se onkin yksi suosikkikohteistani Euroopassa. Ksamilissa on ehkä Albanian paras ranta, hiekkainen sellainen, kun maassa yleisimmin rannat ovat kivisiä. Ksamilin ranta oli ennakko-oletusten mukaisesti todella suosittu. Se oli pakattu vieri viereen aurinkotuoleja. Kannattaa jättää se väliin.

Phnom Penh, Kambodža

Kambodžan pääkaupunki Phnom Penh ei ollut ei ollut viehättävä tai mielenkiintoinen kohde Kaakkois-Aasian reppureissulla. Parasta on jatkaa mahdollisimman nopeasti esimerkiksi tutustumaan Angkor Watiin

3 x eniten matkalla ärsyttää

Matkalla ollessa pitäisi nauttia kaikesta, myös itse matkasta, mutta…

Yölento turistiluokassa

Pitkiä ovat yön tunnit lentokoneen turistiluokan kapeassa penkkivälissä pitkälle ihmiselle, joka ei pysty istuma-asennossa nukkumaan. 

Myöhäinen paluu kotiin

Loman ja reissun loppuminen harmittaa aina. Varsinkin silloin, jos pääsee kotiin vasta myöhään ja seuraavana päivänä on aikainen herätys töihin. Pahinta on, jos paluulento on vielä myöhässä, ja nukkumaan pääsee vasta yön pikkutunneilla.

Turistihuijaukset

Turistihuijaukset ja niiden yritykset, sekä kaikenlainen muu rahan kiskonta ärsyttää suunnattomasti. Olenkin välillä väsyneenä ja kyllästyneenä ollut näille todella tyly. 

3 x matkatavara, jota ilman en voi matkustaa

Onhan näitä tietysti monta itsestään selvää, passi, käteinen, luottokortti, matkavakuutuskortti, hygieniavälineet ja puhelin nyt noin äkkiä listattuna. Mutta mitä muuta?

Hyvät kävelykengät

Hyvät kävelykengät pitää olla reissussa, koska käveltyä tulee paljon. Kävelykengät ovat minulle useimmiten lenkkarit. 

Aurinkolasit ja lippis

Nämä ovat aina päässä suojaamassa kirkkaudelta ja paahteelta, jos aurinko paistaa ja on tarpeeksi lämmintä. 

Kirja tai äänikirja

Aikaisemmin oli aina kirja mukana, nykyään useammin äänikirja. 

3 x turhin matkatavara

Mitäpä sitä tulee otettua reissuun mukaan, mutta ei sitten kuitenkaan tarvitse oikeasti? Aika vähän tällaista on, sillä todella usein olen reissussa käsimatkatavaroilla.

Läppäri

Harvoin otan läppäriä mukaan reissuihin, ja yleensä se osoittautuu vain turhaksi painolastiksi, eikä sitä tule käytettyä tai tarvitse. En kirjoittele ja päivittele blogia reissuista. 

Hyönteisverkko

Otin tämän mukaan Väli-Amerikan reissulle, enkä tarvinnut sitä kertaakaan. Hyönteiskarkotteelle oli kyllä käyttöä, paljonkin. 

Niskatyyny lennoille

Tämä tuntuu hyvältä ajatukselta, mutta ei siitä oikeasti juuri ole minulle hyötyä matkustusmukavuuden kannalta. Ei se auta minua lennolla nukkumaan. 

3 x  parhaat kokemukset matkalla

Listaanpa tässä kohtaa juttuja, jotka saavat minut matkustamaan lähelle ja kauas.

Auringonnousut ja -laskut

Auringonnousut ja -laskut eksoottisissa ja lämpimissä kohteissa ovat usein todella upeita katsoa!

Meri

Meri on tarjonnut upeita kokemuksia pinnan alla niin sukeltaessa kuin snorklatessakin. Olen nähnyt monenmoista merenelävää, kuten haita, valashain, kilpikonnia ja värikkäitä kaloja. Tykkään myös meressä uimisesta.

Hiekkarannat

Kauniilla hiekkarannalla käveleminen veden rajassa on minulle sellaisia elämys, josta nautin myös todella.

matkablogihaaste

Tässä muutamia muiden matkabloggaajien vastauksia haasteeseen: Matkalla lähelle tai kauas, Via Per Aspera Ad Astra, Reissukuume, Paula Gaston, Unelmatrippi, Laura Linnea, Meriharakka ja Seven Seas.

Leave a reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

5 comments