MaapalloilijaMatkablogi - palloilua ympäri maailman
Montserrat luostari

Päiväretki Barcelonasta Montserratiin – Näitä maisemia ei kannata missata!

Sain vinkin tehdä päiväretki Barcelonasta Montserratiin. Teinpä siis työtä käskettyä. Ratkaisu osoittautuikin oikein hyväksi. Vietin vuorella koko päivän auringosta ja näköaloista nautiskellen. Tästä jutusta löytyy vinkit onnistuneeseen vierailuun Montserrat-vuorella.

montserrat vuori
Montserrat-vuori ei alhaalta katsottuna näytä kovin houkuttelevalta.

Mikä Montserrat?

Montserrat-vuori sijaitsee noin 60 kilometrin ajomatkan päässä Barcelonasta. Sen korkein kohta on noin 1200 metriä merenpinnan yläpuolella. 

Vuorella käy 2-3 miljoonaa turistia vuodessa, joten erityisesti korkean sesongin aikaan siellä on syytä varautua ruuhkiin ja jonottamiseen. 

Nimi Montserrat kääntyy katalaanista sahavuoreksi tai sahalaitaiseksi vuoreksi. Nimitys viittaa siihen, että huiput näyttävät kuin rosoisilta hampailta. 

Vuori tunnetaan erityisesti benediktiiniläisluostari Santa Maria de Montserratista. Se sijaitsee noin 700 metrin korkeudessa eli ei aivan vuoren huipulla. Luostari on perustettu jo 1000-luvulla kunnioittamaan Montserratin neitsyttä (Virgin of Montserrat). 

Luostarista löytyy merkittävä roomalaiskatolinen pyhäinjäännös, Madonnan ja lapsen patsas, jonka uskotaan olevan lähes tuhat vuotta vanha. Sen vuoksi luostari ja vuori ovat olleet tärkeitä pyhiinvaelluskohteita. 

Minua ei vuorella kuitenkaan luostarit ja neitsyet lopulta erityisen paljon kiinnostaneet. Keskityin niiden sijasta tallailemaan vuoren patikointipolkua ylös ja alas. Mutta käydäänpäs läpi koko päiväretki alusta saakka vinkkeineen päivineen. 

päiväretki barcelonasta Montserrat luostari
Luostari sijaitsee Montserrat-vuoren kainalossa, ei aivan sen huipulla.

Junalla kätevästi Barcelonasta Montserratiin

Kolmannen ja viimeisen päiväni Barcelonassa käytin päiväretkeen suositulle Montserrat-vuorelle. Oli vuoden 2021 viimeinen päivä. 

Montserratiin pääsee Barcelonasta helposti ja halvalla junalla noin tunnissa. Junalinja R5 lähtee Plaça Espanya -asemalta. Samassa paikassa on myös metroasema, joten saapuminen mistä päin Barcelonaa tahansa on helppoa. 

Junalippua ostamassa

Saavuin Plaça Espanya -metroasemalta hyvissä ajoin aamutuimaan. Metrolta oli hyvät opasteet juna-asemalle. Maanalaisesta ei tarvinnut poistua lainkaan. Toki asemalle pääsee myös maan päältä niin portaita pitkin kuin hissilläkin. 

Asemalla on automaatteja, joista lipun junaan voi ostaa pankkikortilla. Asemalla oli myös henkilökuntaa valmiina neuvomaan automaatin käyttämisessä. 

Lippua ostaessa on ensimmäinen valinnan paikka, miten haluaa juna-asemalta matkata vuorelle. Vaihtoehtoja on kaksi, kaapelihissi (cable car) ja funikulaari (Rack Railway).

Automaatista pystyy ostamaan kimppalipun, johon kuuluu meno-paluu sekä junalla että valitulla vaihtoehdolla. Kätevää onkin tässä kohtaa ostaa koko setti. Valitsin kaapelihissin, jolloin koko kombon hinnaksi tuli 23 euroa. 

Vielä isompi setti olisi ollut TOT Montserrat -lippu, johon olisi kuljetusten lisäksi kuulunut pääsy Montserratin museoon, Sant Joan -funikulaarin vapaa käyttö sekä buffet-lounas ravintolassa Montserratissa. Tämä paketti ei kuitenkaan näin offseasonilla ollut myynnissä, sillä kyseinen ravintola ei ollut auki. Lipun hinta olisi ollut 52,90€. 

montserrat vieraileminen Barcelonasta

Juna R5 kuljettaa Montserratiin

Lipun ostettuani siirryin odottamaan R5-junaa. Juna on lähijuna-tyyppinen, joten lippu käy mihin tahansa niistä, eikä tiettyyn kellonaikaan lähtevään. Paikkalippuja ei siis junaan saa. Junassa ei ollut konduktööriä eikä muitakaan palveluita. 

R5-junan pääteasema on Mansera. Plaça Espanya -asemalta ei kuitenkaan väärään suuntaan voi lähteä, sillä kyseessä on lähtöasema. Juna lähti raiteelta kolme minun tapauksessani. 

Juna-aikataulut vaihtelevat sesongin ja päivän mukaan. Lähdin klo 8:16 junalla. Yleisimmin junan lähtöaika näyttäisi olevan joka tunti klo xx:36. Aikatauluja voi hakea täältä. Laita lähtöasemaksi Pl. Espanya ja määränpääksi Aeri de Montserrat nähdäksesi juna-aikataulut.

Montserratiin saapuminen

Juna kulkee alkumatkasta noin vartin verran vielä metrotunnelia pitkin. Päivänvaloon päästyään see matkaa läpi pienten ja rumien teollisuuskaupunkien ja ratapihojen pysähdellen jokaisella asemalla. Vasta aivan loppumatkasta maisemat antavat hieman ihailemisen aihetta. Mutta silloin ollaankin jo lähes perillä. 

Junamatka Montserratiin on noin  40 kilometrin mittainen ja kestää noin tunnin. Junan lähestyessä oikeaa asemaa kannattaa olla tarkkana, sillä sen kohdalle tullaan hieman yllättäen. Lisäksi on jäätävä pois kyydistä eri asemilla riippuen siitä, valitsitko loppumatkalle kaapelihissin vai funikulaarin. 

Jos valitsin kaapelihissin, jää pois ensimmäisellä näistä asemista. Aseman nimi on Aeri de Montserrat. Asemalla on siis sama nimi kuin kaapelihissillä. 

Jos taas sinulla on lippu funikulaariin, jatka seuraavalle asemalle, Monistrol de Montserratiin. Funikulaariin voit kuulla viitattavan sekä Rack Railway että Cremallera de Montserrat -nimillä. 

Montserrat funikulaari
Kaapelihissiaseman nimi on hieman hämäävästi Funicular Aeri de Montserrat. Tätä asemaa ei kuitenkaan kannata sekoittaa varsinaiseen funikulaariin, joka kulkee kiskoja pitkin.

Kaapelihissillä ylös

Minä olin valinnut liput kaapelihissiin. Minun lisäkseni samalla junalla saapui muutama muukin turisti. Kaapelihissi oli vasta aukeamassa, joten ehdin siis päivän ensimmäiseen sellaiseen. Se lähti kello 9:30, ja operoi jatkuvasti 15 minuutin välein.  

Laaksossa oli todella kylmä, vaikka minulla oli kaikki ulkovaatteet päälläni. Lisäksi vuorta peitti sankka pilviverho. Arvelin, että vuoren laella olisi vielä kylmempi, eikä sieltä edes näkisi mitään pilvien takia. Ei vaikuttanut kovin hyvältä. 

Tunnelmani kuitenkin nousivat samaan tahtiin kaapelihissin kanssa. Viiden minuutin matka vei meidät pilvien läpi ja niiden yläpuolelle. Aamuaurinko ja mahtavat maisemat sulattivat minut saman tien, kun nousin pois kaapelihissistä luostarivuorelle! 

Jos muuten kärsii kovasta korkeanpaikan tai ahtaanpaikan kammosta, suosittelen valitsemaan funikulaarin ennemmin kuin kaapelihissin. Maisemat saattavat olla kaapelihissistä paremmat, mutta matka on kovin lyhyt ja minulta se meni suurelta osin pilvessä. 

kaapelihissi Montserrat
Tällaisella keltaisella laatikolla köysirata hinaa asiakkaansa ylös tai alas Montserrat-vuorelle.
Montserrat saapuminen
Yläasemalle päästyäni olin pilvien yläpuolella ja aurinko paistoi!
piväretki montserrat barcelona
Aeri de Montserrat -asema vuorella.

Montserratin ravintolat ja kahvilat 

Saavuttuani Montserratiin ihailin sieltä avautuvia maisemista monesta paikasta. Lopulta istahdin nauttimaan kahvia La Cafeteria -nimiseen kuppilaan. Sisälle mennessä täytyi näyttää rokotustodistus. Kahvilan valikoimissa oli kylmiä ja kuumia juomia ja leivonnaisia ynnä muuta sellaista. 

Montserratin toisessa kahvilassa, Bar de la Plaçassa, asioin taas myöhemmin saman päivän aikana. Valikoima oli hyvin samanlainen. Molemmissa kuljetaan tiskin kautta, jossa joko valitaan vitriineistä itse tai pyydetään myyjältä, mitä halutaan.

Montserratin ravintoloissa en asioinut lainkaan. Mirador dels Apostols sijaitsee lähellä parkkipaikkoja. Sieltä on varmasti hienot näköalat. Samassa rakennuksessa on myös aiemmin mainittu buffet-ravintola, joka ei vierailupäivänäni ollut auki. Kolmas ravintola vuorella on Abat Cisneros. Se on pienempi ravintola, joka sijaitsee luostarin vanhassa rakennuksessa.   

Montserratista löytyy myös pieni kauppa, jonka valikoima on aika on aika vaatimaton ja hinnat korkeat. Jos siis mielit säästää ruokakuluissa, kannattaa tuoda omat piknikeväät Barcelonasta saakka, kuten monet paikalliset perheet ja päivävaeltajat olivat tehneet.  

Montserrat luostarivuori vierailu
Saapuessani ylös vuorelle sää oli vielä pilvinen alempana laaksossa.
montserrat päiväretki
päiväretki barcelonasta Montserrat

Montserrat-vuorella liikkuminen

Montserratin kaapelihissin ja funikulaarin pääteasemat ovat samalla korkeudella kuin myös alueen parkkipaikat ja luostari itse. Alueella on siten helppo kiertää jalan, sillä matkat ovat lyhyitä.   

Montserratin vuorella saavuttuaan huomaa, että siellä on myös kaksi muuta funikulaaria, Santa Cova ja Sant Joan. Sant Joan kuljettaa loppumatkan luostarin korkeudelta lähelle vuoren huippua yli 100 metrin korkeuteen. Santa Cova taas vie alaspäin vuorelta luolalle, josta tarinan mukaan paimenet löysivät Neitsyt Marian kuvan, joka on nykyään luostarissa. 

Sekä vuoren laelle että luolalle on mahdollista myös kävellä. Käveleminen Santa Covaan vie 20-30 minuuttia suuntaansa. Minä taas valitsin lähteä tarpomaan ylös vuoren huippua kohti.

funikulaari montserrat
Montserrat-vuoren kolme funikulaariasemaa sijaitsevat lähekkäin. Taustalla huipulle vievä Sant Joan -funikulaari.

Montserratin sää ja sopiva vaatetus

Matka ylös vuorelle lähti Sant Joan -funikulaarin alemman aseman nurkilta. Jos haluaa päästä ylös helpolla, kannattaa käyttää funikulaaria, sillä käveleminen käy ihan liikunnasta.

Kävelyreitti ylös on koko matkan leveää ja päällystettyä kävelytietä, joten lenkkareilla pärjää oikein hyvin. Matka alkaa loivalla nousulla, mutta jyrkkenee koko ajan loppua kohti. Vettä kannattaa varata mukaan. 

Olin todella onnekas, sillä sää oli ajankohtaan nähden erittäin hyvä ja lämmin. Aurinko paistoi, tuulenvire ei juurikaan käynyt vuoren rinteille ja lämpötila oli 20 asteen nurkilla. Kuuma tuli tarpoessa. Aluetta koetteli poikkeuksellinen lämpöaalto.

Vuorelle tullessa kannattaa varautua monenlaiseen säähän. Voin kuvitella myös, että vuorella voi olla todella kylmä, jos tuulee ja aurinko ei paista. Kesällä siellä saattaa olla viileämpää kuin alla avautuvan laakson pohjalla. 

Jos mielii vaellella vuorella, paras aika voisi olla syksy tai kevät, jolloin ei ole liian kuuma, eikä liian kylmä. Kesällä lämpötila voi nousta hellelukemiin saakka. Talvella siellä voi olla jopa lunta!  

Tällä kertaa kuitenkin shortseilla ja t-paidalla olisi pärjännyt hyvin, mutta minulla oli jalassa farkut. Onneksi en ollut ainoa näin pukeutunut, vaikka vuorella oli paljon myös paikallisia päivävaelluskamppeissaan. 

montserrat vinkkejä

Millainen oli päiväpatikka Montserrat-vuorella?

Vaikka ylös asti ei haluaisikaan kävellä, kannattaa silti tehdä matkaa noin 20 minuuttia suuntaansa Creu de Sant Miquel -näköalapaikalle. Sinne saakka jaksoivat monet lapsiperheetkin. Jotkut pitivät piknikkiään lähimaastossa.

Näköalapaikalta jatkoin matkaa maisemia ihaillen. Välillä pysähdyin hörppimään vettä ja hengähtämään. Tuntui, että koko ajan silmien eteen avautui vain hienommat näköalat, mitä korkeammalle nousin. 

Creu de Sant Miquel -näköalapaikka on vaivan arvoinen.
montserrat luostari barcelona
Montserratin luostari näköalapaikalta katsottuna.

Yhteensä Sant Joan -funikulaarin ylätason saavuttaminen vei minulta noin tunnin aikaa ja lähes puolitoista litraa vettä. Jatkoin siitä vielä noin vartin eteenpäin, mutta mitään mainittavaa ei enää tullut vastaan, joten päätin kääntyä takaisin. 

Pohdin hetken, otanko funikulaarin alas vai kävelenkö. Päädyin kävelemään alas samaa reitti kuin olin tullutkin. Ilmeisesti monet tekevät niin, että ottavat funikulaarin ylös ja tulevat jalkapatikassa alas. 

Laskeutuminenkaan ei aivan kevyttä ole, sillä reitti on sen verran jyrkkä. Koko ajan pitää vähän jarruttaa, mikä ottaa etureisiin ja polviin. Vaihdoin vaihteen alamäkeen melkein vapaalle ja laskettelin pikakävelyllä samaa reittiä alas reilussa puolessa tunnissa.

montserrat patikointi
Näin helppokulkuista ja päällystettyä tietä oli koko matka huipulle.
sant joan montserrat
Edessä pilkottava puneinen katto kuuluu Sant Joan -funikulaarin yläasemalle.

Patikointi valitsemallani reitillä oli turvallista, eikä eksymisen vaaraa ollut. Ainoan lisähaasteen suhteessa normaaliin kävelyyn on reitin jyrkkyys. Se tekee matkasta normaalia kävelemistä raskaamman. Muutoin reitti sopii hyvin normaalikuntoiselle ja liikuntakykyiselle, kunhan juomaa on tarpeeksi mukana.

Onneksi reitin voi valita kulkea toiseen suuntaan funikulaarilla niin halutessaan. Suosittelen reittiä vahvasti, sillä näköalat ovat mainiot! Patikointiin ylös ja alas kannattaa hyväkuntoisenkin varata pari tuntia.

päiväretki barcelonasta montserratiin
päiväretki barcelonasta montserratiin
päiväretki barcelonasta montserratiin
päiväretki barcelonasta montserratiin

Santa Maria de Montserratin luostari

Maisemien ihmettelyyn uppoutuneena tulin jättäneeksi kokonaan välistä vuoren tärkeimmän nähtävyyden, Santa Maria de Montserratin luostarin. Luostari on edelleen toiminnassa, ja koti noin 70-80 munkille. 

Luostarin tärkein vetonaula on Montserratin Neitsyt eli Montserratin Neitsyt Marian patsas. Tarun mukaan patsas löytyi vuorelta vuonna 880, vaikka nykyisin patsaan uskotaan olevan peräisin 100-luvulta. 

Luostarin kirkoissa messutaan päivittäin ja siellä esiintyy myös poikakuoro L’Escolania, jonka esitykset ovat suosittuja turistien keskuudessa. 

Luostari on auki päivittäin klo 7:00-19:00. Musta Madonna -patsasta pääsee katsomaan klo 8:00-10:30 ja 12:00-17:45. Sinne on vapaapääsy. 

Montserratista löytyy myös taidemuseo, josta löytyy maailmankuulujen taiteilijoiden, kuten Dalin, Monetin, Chagallin, Picasson ja Miron teoksia. Museoon on pääsymaksu. 

päiväretki barcelonasta montserratiin
Montserratin luostari sijaitsee upealla paikalla.
montserrat luostari vierailu
Montserrat luostari

Vinkkejä Montserratiin

Montserratissa vierailleissa kannattaa huomioida muutamia käytännön seikkoja riippuen siitä, millaisen reissun aikoo tehdä. Netistä löytyy paljon lisätietoa. Esimerkiksi ajankohtaiset aukioloajat ja aikataulut kannattaa tarkistaa etukäteen.

Montserratin kartan löydät täältä.

päiväretki barcelonasta montserratiin

Milloin vierailla Montserratissa?

Saavu aikaisin aamulla, ja vältä pahimmat ruuhkat. Vieraile suosituimmissa paikoissa, kuten luostarissa, heti alkajaisiksi. Tai jos haluat mennä funikulaarilla ylös saakka, niin aamulla jonoa on vähemmän. Vielä parempi vaihtoehto on vierailla Montserratissa offseasonilla, jolloin ruuhkia ja jonoja ei ollut missään. 

Varaudu oikealla vaatetuksella

Päiväretkellä Montserrat-vuorelle voi tarvita monenlaista vaatetusta riippuen säästä, ja siitä, mitä aiot tehdä. Ensinnäkin luostarissa vieraillessa on pukeuduttava kunnioittavasti olkapäät ja polvet peitettyinä, sekä miehet ilman päähinettä. 

Toisaalta vuorella voi olla kuuma tai kylmä sää, joten patikoitsijoiden kannattaa varautua sopivalla vaatetuksella. Lisäksi kannattaa laittaa hyvät kävelykengät. Minulla kertyi Montserrat-päivän aikana yhteensä 25 tuhatta askelta ja kävelyä 16 kilometriä, kun ottaa huomioon liikkumisen myös Barcelonassa aamulla ja illalla.

Huomioi liikennevälineiden aikataulut

Jos olet liikkeellä junalla, katso, että ehdit iltapäivällä viimeiseen Barcelonaan menevään junaan. Tässä pitää huomioida myös kaapelihissin ja funikulaarin aikataulut. Jos missaat viimeisen junan, on ainoana vaihtoehtona ottaa taksi Barcelonaan. 

Minun vieraillessani Montserratissa viimeinen kaapelihissi lähti alas klo 18:15 ja viimeinen juna asemalta Barcelonaan 18:45. Huomioi vaihtelevat aikataulut sesongin mukaan. 

Päiväretki Barcelonasta Montserratiin

Päiväretki Barcelonasta Montserratiin

Montserratissa vierailu Barcelonasta on hyvin päivän uhraamisen arvoinen. Minulle parasta antia olivat näköalat, sekä lämmöstä ja auringosta nauttiminen vuoren rinteitä tallatessa. Vaikka vaeltaminen ei niin kiinnostaisi, on vuorella nähtävää ja koettavaa historian ja kulttuurin nälkäisille. Päiväretki on helppo ja edullinen toteuttaa, joten kannattaa paeta Barcelonan keskustaan vilskettä, kunhan varaa reissuun riittävästi aikaa.

Lue myös: Turvallisuusvinkit Barcelonaan – Näin jouduin mukaan ryöstöön.

Kiinnostaisiko sinua tehdä päiväretki Barcelonasta Montserratiin vai onko paikka jo sinulle tuttu?

Leave a reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

22 comments