MaapalloilijaMatkablogi - palloilua ympäri maailman
Rooman nähtävyydet matkaopas

Vinkkejä Roomaan

Olen käynyt Roomassa kahteen otteeseen, ensimmäisen kerran syksyllä 2018 ja toisen kerran keväällä 2023. Minulle on siis kertynyt lukuisia vinkkejä Roomaan!

Sisältää mainoslinkkejä, mainoslinkit merkitty *-merkillä.

Rooman nähtävyydet kävellen

Aloitetaanpa ensimmäisestä reissusta, jossa olin silloisen tyttöystäväni, nykyisen vaimoni ja tulevan leskeni kanssa. Kyseessä on siis yksi ja sama henkilö. Mukana oli myös hänen siskonsa ja äitinsä. Istuimme syömässä paikallisten suosiossa olevassa pizzeriassa. Siellä oli pitkät pöydät puisine pitkine penkkeineen, joissa syötiin vierekkäin vieraiden ihmisten joukossa. 

Vaimoni sisko puhuu sujuvaa italiaa. Vieressä ollut herra kommentoi koko ruokailumme ajan vaimoni pizzan syömistä moittivasti. Hän kun pieniruokaisena jätti pizzan reunat syömättä. Ei ollut herran mielestä tämä laisinkaan oikea roomalainen tapa nauttia lättyä. 

Tulkkimme kertoi meille koko ajan suomeksi näistä kommenteista. Vasta ruokailun loputtua hän paljasti pöytänaapureillemme kielitaitonsa kommunikoimalla sujuvasti tarjoilijan kanssa. Siinä kohtaa moitteita syytäneelle miehelle paljastui tämä hänen kannaltaan nolo tilanne. Kun homma valkeni herralle, hän alkoi hävetä toimintaansa kovaan ääneen todeten nolanneensa itsensä totaalisesti. 

Mitä tästä opimme?

Vanha viisaus piti jälleen paikkansa, että älä ikinä puhu muiden kuullen asioita, joita et halua heidän kuulevan, vaikka luulisit, että he eivät sinun kieltäsi ymmärrä. Ja toiseksi, kun olet Roomassa, syö pizza reunoja myöten.

Lue lisää Rooman kokemuksista ja nähtävyyksistä.

Pietarinaukio

Milloin matkustaa Roomaan?

Olen käynyt Roomassa sekä keväällä että syksyllä. Molempia kertoja yhdisti se, että siellä oli kesäiset kelit. Shortseissa tarkeni mainiosti. Toinen yhdistävä tekijä oli turistien määrä. Meitä riitti pitkiksi jonoiksi tärkeimpien nähtävyyksien sisäänkäynneille. Voi vain kuvitella, mikä ryysis on parhaalla kesälomakaudella. Heinä-elokuussa en Roomaan matkustaisi kuumuuden ja turistimäärän vuoksi. 

rooman nähtävyydet

Kuinka pitkä aika Roomassa kannattaa viettää?

Roomassa riittää nähtävää ja koettavaa vähintäänkin pitkän viikonlopun verran tai vaikka koko viikon. Turistikohteissa vierailemiseen on syytä varata reilusti aikaa jonottamisen takia. Rooman tärkeimmät nähtävyydet voi ottaa haltuun jo päivässä, jos seuraa tekemääni opasta.

Rooman parhaat jutut

Roomassa käydessä kannattaa ainakin:

  • Vierailla Vatikaanissa, Pietarinkirkossa ja Pietarinkirkon kupolissa
  • Käydä Colosseumissa
  • Kierrellä katsomassa piazzoja ja suihkulähteitä
  • Syödä pizzaa ja gelatoa
  • Kävellä paljon ympäriinsä
  • Käydä katsomassa maisemia Castel Sant’Angelossa ja Vittorio Emanuellen muistomerkillä
  • Käydä Trasteveressa ravintolassa
vinkkejä Roomaan

Rooman hintataso

Rooma ei ole matkakohteista sieltä edullisimmasta päästä. Suomalaiselle on silti kohtuuhintainen matkakohde. Majoitus kuitenkin haukkaa helposti suuren osan Rooman matkabudjetista, sillä hotellit ovat hintavia. Keskitason hotellista kohtalaisella sijainnilla saa varautua pulittamaan alkaen 200 euroa per yö. 

Ravintoloissa pizzan tai ruokaisan salaatin saa 10-15 eurolla. Olut maksaa 5-7 euroa. Gelato maksaa noin 3-4 euroa. 

vinkkejä Roomaan

Budjettimatkailuvinkkejä Roomaan

  • Suunnittelulla ja valinnoilla voi Roomaankin matkustaa edullisesti tai ainakin säästeliäällä budjetilla.
  • Matkusta sesongin ulkopuolella. Hiljaisin aika matkustaa Roomaan on marraskuusta tammikuuhun lukuun ottamatta aikaa joulusta loppiaiseen. Huomaa, että myös keväällä pääsiäisen aika on vilkasta matkailusesonkia Roomassa.
  • Matkusta Roomaan kuukauden ensimmäisenä sunnuntaina. Jokaisen kuukauden ensimmäisenä sunnuntaina monet Rooman museot ja nähtävyydet ovat ilmaisia, kuten Colosseum, Forum Romanum ja Castel Sant’Angelo.
  • Matkusta lentokentältä keskustaan bussilla (7€) tai junalla (17,90€), kun taksi taas maksaa 50 euroa. Keskustassa ollessasi kävele tai käytä julkisia kulkuneuvoja. 
  • Osta pääsyliput kohteisiin ennakkoon virallisilta nettisivuilta välttääksesi välityspalkkiot. Esimerkiksi lippu Colosseumiin, Forum Romanumiin ja Palatinon kukkulalle maksaa vain 16 euroa. Unohda kalliit “skip-the-line” -liput, sillä onlinessa ostetuissa lipuissa on on usein aika, jolloin sillä pääsee sisään kohteeseen.
  • Hyödynnä ilmaiset kohteet. Monet paikat, kuten kirkot mukaanlukien Vatikaanissa sijaitseva Pietarinkirkko ovat ilmaisia. Tunnettuja, maksuttomia nähtävyyksiä ovat myös Pantheon, piazzat, suihkulähteet ja Espanjalaiset portaat. Jo pelkkä turistina Rooman kaduilla harhailu on mahtava tapa tutustua Ikuiseen kaupunkiin!
  • Älä juo kahviasi kahvilan terassilla piazzalla, sillä sama kuppi kahvia, joka maksaa kahvilan tiskillä nautittuna 80 senttiä, voi maksaa monta euroa pöydässä siemailtuna, vaikka kantaisit sen sinne itse.
  • Kanna vesipulloa mukanasi ja täytä se lukuisista juomakelpoisista lähteistä Roomassa. 
  • Tilaa ravintolassa edullista talon viiniä pulloittain (vino della casa).
  • Vältä ravintoloita tunnettujen turistikohteiden lähellä. Varmistu ravintolan ruokalistan hinnoista ennen tilaamista. Klassinen turistihuijaus on tuoda menu, jossa ei ole hintoja. Lopussa tuleekin sitten lasku, joka yllättää, eikä todellakaan positiivisesti.
  • Ravintolat saattavat veloittaa pöytään kannetusta leipäkulhosta, vaikka et olisi sellaista tilannut tai niitä syönyt. Näin kävin minullekin. Varmista, että leipä ei maksa tai lähetä se pois, jos et halua syödä sitä.
  • Yövy keskustan ulkopuolella ja hostellin dormissa. Sellaisesta makuupaikan voi löytää alle 50 eurolla. Hostellin tai budjettihotellin huoneesta saa varautua maksamaan noin 60-120 euroa.
  • Varo taskuvarkaita. Roomassa taskuvarkaudet ovat yleisiä, erityisesti turistikohteissa ja ahtaissa julkisen liikenteen välineissä, kuten metrossa. 

Lue lisää: Rooman nähtävyydet

vinkkejä roomaan

Hotellivinkkejä Roomaan

Kuten on tullut todettua jo aiemmin tässä postauksessa, Roomassa hotellien hintataso on korkea. Mitä lähempänä suosittuja turistikohteita, kuten Vatikaania, Colosseumia tai Espanjalaisia portaita majoitus sijaitsee, sitä kalliimpi se yleensä on. Suosittuja alueita majoittua on mm. Rooman päärautatieasema Terminin läheisyydessä ja suureen suosioon nousseessa Trasteveren kaupunginosassa. Tässä tulee muutamia hotellivinkkejä Rooman keskustassa eri hintaluokissa.

Etsi hotellitarjouksia Roomasta*

Hotel Mariano (<100€)

Hotel Mariano* on saanut Booking.comissa arvosanaksi 8,0. Sieltä löytyy huone kahdelle alle sadalla eurolla hyvällä sijainnilla lähellä Terminin rautatieasemaa. Huoneet ovat kuitenkin yksinkertaiset ja pienehköt. Henkilökunta saa kuitenkin hyvät pisteet.

Hotel Ercoli House (100€)

Hotel Ercoli House* on arvosteltu jopa 8,6 arvoiseksi Booking.comissa. Sijainti on hyvä, ja kävellen pääsee moneen paikkaan nopeasti. Hotelli tarjoaa hyvää vastinetta rahalle, sillä huoneen voi saada 100 eurolla. Myös henkilökunta ja siisteys saavat kiitosta.

Hotel Barrett (<200€)

Hotel Barrett* loistava kolmen tähden hotelli, jonka arvosana Booking.comissa on 8,9! Hotelli sijaitsee hyvällä paikalla Rooman historiallisessa keskustassa Torre Argentina -aukiota vastapäätä. 

Hotel Dorica (<200€)

Hotel Dorican vahvuuksia on hyvä sijainti. Sieltä on lyhyt kävelymatka Colosseumille ja Terminin rautatieasemalle. Kiitosta saa myös henkilökunta. 

Casa I Cappuccini (<200€)

Casa I Cappuccini* sijaitsee lähellä metroasemaa. Espanjalaisille portaille on matkaa 550 metriä, eikä Trevin suihkulähteellekään ole pitkä matka. Sijainniltaan hotelli siis on loistava. Henkilökunta on ystävällistä, ja hotelli on siisti ja viihtyisä.

Hotel Raffaello; Sure Hotel Collection by Best Western (<200€)

Hotel Raffaello* sijaitsee rauhallisella paikalla 10 minuutin kävelymatkan päässä Colosseumista ja Terministä. Hotellissa on hyvä aamiainen ja ystävällinen henkilökunta. 

Albergo Delle Regioni, Barberini – Fontana di Trevi (<300€)

Albergo Delle Regioni* -hotelli sijaitsee loistavassa paikassa lähellä monia tunnettuja turistikohteita. Hotelli tarjoaa hyvää vastinetta rahoille, henkilökunta on lähes kympin arvoista ja hotelli on sekä siisti että viihtyisä. Moneen vanhankaupungin hotelliin verrattuna huoneet ovat moderneja, vaikkakin pieniä.

Escape Luxury Suite (<300€)

Escape Luxury Suite* -hotelli on siisti, viihtyisä ja moderni. Sijainti on myös, sillä sieltä on noin 10 minuutin kävelymatka Piazza di Spagnan aukiolle. Booking.comissa arvosana on 9,2. 

vinkkejä Roomaan

Ravintolavinkit Roomaan

Vinkkejä Roomaan

Löytyykö sinulta vinkkejä Roomaan?

Leave a reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

2 comments