Moherin kalliot on Irlannin tunnetuin nähtävyys, jossa kannattaa vierailla!

Moherin kalliot (Cliffs of Moher) hurja, dramaattinen nähtävyys tuulisella Irlannin länsirannikolla. Paikoin kalliot putoavat jopa yli 200 metriä lähes pystysuoraan suolaisena vaahtoavaan Atlanttiin. Hurja tuuli tarttuu takkiin jostain syystä maalta, eikä mereltä päin. Jyrkänteen reunalle ei ole asiaa kurkkimaan, jottei vain putoa, kuten useille selfieiden ottajille on Moherin kallioilla käynyt. Lue tästä jutusta, millainen kohde on Moherin kalliot ja millainen oli meidän päiväretkemme sinne Dublinista. 

Lue lisää: Dublin matkakohteena

Moherin kalliot – Irlannin tunnetuin nähtävyys

Jos kysyy Irlannin kävijöiltä, missä siellä kannattaa vierailla, saa usein vastaukseksi Moherin kalliot. Ennen pandemiaa vuonna 2019 siellä vieraili 1,6 miljoonaa ihmistä. Se on Irlannin vierailluin luonnonnähtävyys. 

Luonnon muovaamilla karuilla kallioilla asustelee lähinnä lintuja, noin 30 eri lajia. Siellä elelee myös lunneja, mutta me emme onnistuneet reissussa bongaamaan lokkia kummempia lentelijöitä. Lunnien pitäisi saapua maaliskuussa, mutta saatoimme olla hieman ennen niiden saapumista paikalla. Kauempana merellä näimme muutamia delfiinejä. 

Moherin kallioilla on vierailukeskus, jossa esitellään hieman enemmän alueen luontoa ja eläimiä. Sieltä löytyy myös ravintola, kahvila ja vessat. 

Päiväretki Dublinista Moherin kallioille

Me nousimme jälleen varhain aamusta Dublinissa luotetun matkanjärjestäjämme, PaddyWagonin kyytiin. Edellisenä päivänä olimme tehneet päiväretken Giant’s Causewaylle Pohjois-Irlantiin. Nyt lähtisimme länteen. 

Lähtö oli tuttuun tapaan O’Connell’s Streetilta Discover Irelandin toimiston edestä. Hotelliltamme Point A Hotel Dublin Parnell Streetilta sinne oli aamuvarhaisella kätevä suunnata. Lähtö oli tällä kertaa 7:50. Aamiainen alkoi hotellissa klo 7, joten ehdimme nauttia lämpimäisiä ja kahvia ennen lähtöä. 

Päiväretken hinta oli noin 55 euroa per henkilö. Se ei sisältänyt ruokailuja. Ainoa valitettava asia oli, että luvattu wifi ei bussissa toiminut, mutta muuten matkanjärjestäjän taholta homma meni hyvin. 

Aivan aluksi bussikuskeille tuli haastava loogista päättelyä ja matematiikkaa vaativa tehtävä, kun kahdessa bussissa molemmissa oli vain yksi vapaa paikka jäljellä. Kyytiin olisi kuitenkin pitänyt saada vielä yksi pariskunta mahtumaan. 

No, logistisesta ongelmasta selvittiin ja matkaan päästiin kahdella täpötäydellä bussilla. Tällä kertaa bussin kyljessä ei ollut komeita firman logoja. 

Koska oli Pyhän Patrickin päivän jälkeinen viikonloppu, Dublinista lähti varmaan toistakymmentä turistibussia kohti länttä. Kuljettaja ilmoittikin meille, että lounaspysähdys jäisi välistä, sillä Doolinin kylään eivät kaikki bussit mahtuisi poikkeamaan.  

Ajelimme Irlannin saaren läpi idästä länteen. Maisemat moottoritien varrella olivat lähinnä vehreätä peltoa, joilla lampaat laidunsivat. Ei mitään kovin mielenkiintoista. 

Parin tunnin ajon jälkeen ensimmäisellä huoltoasemapysähdyksellä oli täysi hulabaloo päällä. Siellä kun oli bussilasteittain väkeä. Jonottamalla ehdimme kuitenkin saada kahvia ja syötävää. Samalla asemalla oli muuten Obama vaimoineen pysähtynyt myös. 

Toinen pysähdys seurasi pian ensimmäistä, kun olin saanut kahvin juotua. Paikka oli Bunrattyn linna, jossa ehti lähinnä ottaa kuvia ulkopuolelta. Sisälle linnaan ei ehtinyt tutustumaan, joten hieman turhasta pysähdyksestä oli kyse. 

Saimme kuitenkin tutustumaan jälleen irlantilaiseen tieraivoon, kun kuskimme joutui peruuttelemaan parkkipaikalla, eikä henkilöauto meinannut älytä väistää. Irlannissa kuulemma paukapäitä kuljettajia riittää. Eiväthän he osaa ajaa edes oikealla puolella tietä! 

Lue lisää: Päiväretki Dublinista Giant’s Causewaylle

Moherin kalliot

Bussimme parkkeerasi aivan parkkipaikan parhaille paikoille. Siitä oli vain kivenheiton verran matkaa todistamaan luonnon tekemää spektaakkelia. 

Sää oli kirkas, joten näkymät erottuivat hyvin. Lämpötila oli päälle 10 asteen, ei tullut kylmä. Mutta tuuli kävi uskomattoman kovaa koko ajan, ei missään puuskissa. Outoa oli, että se puhalsi maalta merelle. Aivan kuin se olisi halunnut napata mukaansa alla kuohuvaan aallokkoon. 

Onneksi kieleke on aidattu, jotta aivan reunalle ei kukaan menisi. Uskaliaimmat silti kävelivät vanhalla polulla aidan ja reunan välissä. Itselleni ei olisi tullut mieleenkään korkeanpaikankammoisena moinen. Varsinkin kun tuuli tuntui voivan tarttua minä hetkenä hyvänsä puseron reunaan ja tempaavan mukaansa. 

Olihan se jylhä näky, nuo Moherin kalliot. Ehdottomasti päiväretken arvoinen. Vastaavaa en ole ennen nähnyt. 

Vierailukeskukselta saavuttaessa oikealla, pienen kipuamisen jälkeen on O’Brien’s Tower. Vuonna 1835 rakennettu torni merkkaa Moherin kallioiden korkeinta kohtaa. Turistit jonottivat sinne päästäkseen vielä parempien näköalojen äärelle. 

Kallioiden laella voi kulkea myös oikealle, etelän suuntaan. Siellä on neljän kilometrin matkan päässä Moher Tower. Se on vanha, raunioitunut vartiotorni. Se sijaitsee Hag’s Head -nimisessä paikassa, Moherin kallioiden eteläisimmässä kohdassa. Sinne asti emme kävelleet, sillä aikaa meillä oli vain kaksi tuntia.    

Tarpeeksemme luonnonihmeitä ihmeteltyämme kävimme myös Moherin kallioiden vierailukeskuksessa. Siellä pystyi tutustumaan alueen luonnonhistoriaan ja eläimistöön. 

Vierailukeskuksen tiloja sekä kahvila- ja ravintolapalveluita ei ehkä aivan oltu suunniteltu näin runsaille turistijoukoille. Ahdasta oli ja kahviakin joutui jonottamaan hyvän tovin. 

Ketään ei odoteta

Kun tuli aika jatkaa matkaa, toisesta matkassa olleesta bussista puuttui yksi henkilö. Ja bussikuskin kertoma sääntö oli, että ketään ei odoteta. 

Moherin kallioilla oikeasti putoaa vuosittain turisteja. Erityisesti heitä, jotka hakevat upeaa selfietä aivan jyrkänteen reunalla. 

Bussikuski kertoi, että parisen vuotta sitten oli käynyt tapaus, jossa yksi retkellä ollut ei ollut palannut bussiin ajoissa. Eikä ollut enää koskaan palannut minnekään. Että ihan oikeasti ei kannata kallioilla pelleillä. 

Vartin verran sovitusta lähtöajasta odotettiin, sitten lähdettiin. Vähän oli karu fiilis, että joku ei palannutkaan bussilla Dubliniin. Toivoin, että kyseessä oli vain myöhästyminen. Että se joku oli vain kävellyt liian kauaksi, eikä ollut huomannut ajan kulumista. 

Ainakaan en myöhemmin löytänyt aiheesta mitään uutisointia. Vaikka voisihan tuolla pudota, niin ettei kukaan näkisi sitä. Eikä sitä sitten välttämättä koskaan löytyisi tai siihen voisi mennä aikaa. Nyt oli kuitenkin niin paljon turisteja liikenteessä, että ihmettelisin, jos joku olisi pudonnut kenenkään näkemättä. 

Atlantin rannikolta takaisin Dubliniin

Bussi suuntasi pohjoiseen Atlantin rannikkoa pitkin. Maisemat olivat upeat. Karua, kivistä ja tuulen pieksämää rannikkoa riitti. Lampaat ja lehmät laidunsivat kivikkoisilla niityillä. Mietin, mahtavatkohan märehtijät ymmärtää, kuinka upeissa maisemissa saavat sorkillansa tepastella?

Pysähdyimme The Burren -nimisessä paikassa ihmettelemässä halkeillutta kalliorantaa. Rantakallio on täynnä railoja ja rakoja laajalla alueella. En ole sellaistakaan nähnyt muualla. 

Dubliniin köröteltiin yhden pysähdyksen taktiikalla. Huoltoasemalla ihmettelin, kun sen pihassa oli pyykkikonepiste. Joku oli siihen viereen autonsa kanssa tullut ja kone pyöritti likapyykkiä. 

Toinen asia, mikä pääsi yllättämään, oli se, että huoltoasemilla ei myyty alkoholia. Saavuin siis kuivin suin takaisin pääkaupunkiin, kun kello kävi jo kahdeksaa illalla. Koko päivän reissu oli siis kyseessä. Olimme silti tyytyväisiä, että lähdimme. Moherin kalliot ja muutkin maisemat rannikolla olivat sen arvoisia!

Lue seuraavaksi: Pyhän Patrickin päivä Dublinissa