Kesäinen road trip pohjoiseen – millainen reissu se nyt ihan oikeasti olikaan?
Kesäisin meillä on vaimona kanssa tapana tehdä lomamatka Etelä-Eurooppaan. Paitsi että tänä kesänä ei tehty, koska korona karkotti meistä innostuksen lennellä.
Sen sijaan päätimme tehdä omalla autolla road tripin pohjoiseen, Lofooteille asti. Matkan varrelta voisi poimia kiinnostavia kohteita pysähdyspaikoiksi, kun kerran muutenkin ajellaan sillä suunnalla.
Suunnitelma oli seuraava. Ensin ajetaan Suomen käsivarteen. Siellä Kilpisjärven kohdalta rajan yli Norjaan. Ja siellä ne Lofootit sitten jo häämöttävätkin. Sounds like a plan.
Norjan puolella on tunnetusti kallista, joten halusimme säästää majoituksessa ja ruokailussa. Paitsi että säästimmekö nyt paljoa sittenkään. Ostimme reissua varten kaikkea retkeilykampetta matkaan vaikka kuinka ja paljon. Retkikeitin, vesikanisteri, teltta, makuupusseja, makuualusta, retkituolit ja muuta sälää.
Saimme kaikki tavarat sullottua henkilöauton ahteriin. Pakkasimme reilunlaisesti, varmuuden vuoksi. Muita ei enää mahtuisi tälle reissuun mukaan meidän autoomme. Onneksi emme olleet pyytäneet ketään matkaseuraksi.
Suomen kesässä matka taittuu mukavasti. Vakionopeudensäädin päälle, jalka pois kaasulta. Dieselmoottori hyrrää konepellin alla ja vauhti hurmaa. Paitsi että aina on joku rekka tai karavaanari vetämässä autoletkaa perässään. Tiet ovat kapeita ja huonossa kunnossa. Hirvivaaran merkkejä on parin kilometrin välein. Ohi ei helposti pääse tai ohittamaan uskalla lähteä.
Lounaalla pysähdytään tietenkin aakkoshuoltoaseman noutopöydässä. Paitsi että sen tarjonta ei vaimolle kelpaa, vaan hän tilaa a la carte -listalta. Annos on vihreällä kortilla alennuksessa, ja itseasiassa se on edullisempi kuin seisovapöytä.
Buffetissa pitää muistaa turvavälit koronan takia. Niitä, jotka eivät turvavälejä pidä, kutsutaan välinpitämättömiksi.
Ouluun päästessä tuntuu, että matkaa on taitettu reilusti. Ollaan jo pohjoisessa Suomessa. Paitsi että ei olla. Oulusta Kilpisjärvelle on pidempi matka kuin Tampereelta Ouluun.
Oulun jälkeen aletaan veikkailla, milloin näemme poroja ensimmäisen kerran. Paitsi että ei ihan heti nähdäkään. Olisiko Muoniossa nähty ensimmäiset. Ja silloinkin pitää kerran testata auton jarruja. Poronvasa yrittää päättää päivänsä poukkoilemalla auton etukulmaan.
Autossa näköjään hätävilkut kytkeytyvät päälle automaattisesti kunnon jarrutuksessa. Emme kuitenkaan onneksi koristele automma keulaa poronnahalla. Hirviä Lapissa ei onneksi ole, kun ne ovat kaikki palaneet poroiksi.
Lapin erämaataipaleella otetaan mukava jaloittelutauko. Paitsi että ei oteta. Hyttyset käyvät kimppuumme aggressiivisesti kuin armeija pieniä taisteluhärkiä. Äkkiä autoon turvaan.
Pohjoisen verenimijät ovat tikanneet meidät täyteen reikiä. Vaimo saa aivan kamalan hepulin, kun paukamia nousee paukamien päällekin. Auton nokka melkein kääntyy takaisin etelään.
Pääsemme Kilpisjärvelle onnellisesti. Ajatuksenamme on valloittaa mahtava Saana-tunturi. Paitsi että emme valloita. Vettä sataa niin paljon, että emme poistu autosta. Matka jatkuu Norjan puolelle.
Ajattelin, että Suomen Lapissa on kyllä upeita maisemia. Paitsi että heti Norjan puolella on paljon upeampia. Tervehdimme vuonoja ja vuoria ilolla.
Norjassa autoilemme ja telttailemme postikorttimaisemissa. Näemme kalastajakyliä, ja valloitamme Reinebringenin huipun. Paitsi että selkä on jumissa, ja takapuoli jatkuvasti puuduksissa pitkästä ajomatkasta johtuen.
Taisimme saada pitkistä road tripeista kerralla riittämiin pidemmäksikin aikaa. Toivottavasti seuraavalle lomareissulle voimme lentää.
Lue blogista, millainen kohde on Lofootit autolla ja telttaillen?
Joo jäätelöautot on kyllä kiusaamassa pohjoisen teillä😏. Olen ajanut tänä kesänä kaksi kertaa Norjaan , kerran Lemmenjoelle, sitten nyt syksyllä roadtripin Lapissa ja nyt menossa roadtripille Itä-Suomeen eli takana n. 9000km ja edessä n. 1400km reissu. Mulle sopii ajaminen – tää on siis yllätys itselle, ennen olen jo vihannut 100km ajoa. Nyt on ollut motivaatio kohdallaan 😂😂😂
Asennehan sen ratkaisee! 🙂
Ilmeisesti tuo oli heinäkuussa? Elokuun puolivälissä ei ollut hyttysiä enää juuri lainkaan. Me itse asiassa innostuttiin Lapista niin paljon tuolloin elokuussa, että kävimme nyt ruska-aikaan uudestaan ja maisemat olivat vielä hienompia.
Heinäkuussa oli kyllä. Lappiin pitäisikin nyt mennä uudelleen alkutalvesta.
Taisinkin tähän kommentoida jo aikaisemminkin Facebookin puolella, että todella aidon tuntuinen kuvaus niistä “ihanista” roadtripeistä. Pari lyhyempää kierrosta teimme tänä kesänä (1500 km ja 700 km) – kummankin kohteet olivat sellaisia, ettei lentäminen oikein ollut vaihtoehto, mutta en todellakaan ajaisi koko matkaa pääkaupunkiseudulta jonnekin Norjaan, jossa sitten ehtisi vain kääntymään ennen kuin pitäisikin jo taas lähteä paluumatkalle!
Tottahan tuo on, tavallaan. Itse olen tottunut pitkiin ajomatkoihin ja alkanut niistä pitääkin. Vuoroin musiikkia ja hyviä äänikirjoja kaiuttimiin, niin ajaminen on oikein rentouttavaakin. Ja mikäs sen parempi fiilis kuin rentouttava bisse pitkän taipaleen päätteeksi. Matka kannattaa tietenkin jakaa sopiviin etappeihin – Suomessakin osuu matkan varrelle monenlaista nähtävää. Hauska ja osuva kirjoitus kyllä!