MaapalloilijaMatkablogi - palloilua ympäri maailman

Ensimmäinen drone aloittelijalle – DJI:n dronet vertailussa

Noin vuoden verran sen perään tuli haikailtua. Kesällä 2021 sitten jo toteutinkin unelmani. Hankin elämäni ensimmäisen dronen ilmakuvaamista varten. Ostin sen täysin harrastuskäyttöön ja hieman kokeilumielessä. Lentotunteja on takana vasta muutamia, joten olen siis aivan aloittelija tällä saralla. Silti haluan jo tässä vaiheessa jakaa ensimmäiset kokemukseni ensimmäisen dronen hankkimisesta. Lisäksi tein vertailua, mikä drone aloittelijalle sopii.

Sisältää mainoslinkkejä, mainoslinkit merkitty *-merkillä.

Lue ja kuuntele kirjoja 30 päivää ilmaiseksi Nextorylla*

Aloittelijan kokemuksia dronella lentämisestä

Lennokkiharrastus on kirjaimellisesti lähtenyt Suomessa lentoon. Toiminnan laajuuteen nähden netistä löytyy mielestäni kohtalaisen huonosti suomenkielistä opastusta. Facebookin drone-kuvaajien ryhmässä aiheesta löytyy monenlaista hyvinkin ammattimaista tietoa, mutta selkeitä ohjeita siihen, miten aloittelija pääsee ilmojen teille, on vähemmän. Selkeyttä rajoittaa varmastikin monimutkainen ja muuttuva lainsäädäntö.

Ensimmäiset fiilikset dronen lennättämisestä ovat hyvät. Sillä saa matkablogiin ja sosiaaliseen mediaan otettuja hienoja kuvia, varsinkin sitten, kun oppii kuvaamisen salat. Se on hauskin lelu, mitä minulla on ollut. Tai eihän se mikään lelu ole, vaan kallis laite, jota pitää osata käyttää ja lentää harkitusti sääntöjä ja lakeja noudattaen. 

Ajattelin alkuun pääsemisen ja lennättämisen opettelun olevan hankalampaa kuin se todellisuudessa oli. On hienoa nähdä, kuinka harrastuskäyttöön suunnitellut alle tuhannen euron vehkeet lentävät tasaisesti ja mahdollistavat hienot kuvat korkeuksista. Vielä ei ole mitään haavereita sattunut laitteelle. 

Mikä on drone?

Drone on yleisnimitys miehittämättömille ilma-aluksille (UAV, Unmanned Aerial Vehicle) tai miehittämättömälle ilma-alusjärjestelmälle (UAS, Unmanned Aircraft System).

Tavallinen harrastaja ohjastaa droneaan kauko-ohjaimella, johon kiinnitetään oma kännykkä tai tabletti toimittamaan näytön virkaa.

Keskityn tässä jutussa kertomaan droneista ilmakuvausharrastuksen näkökulmasta. Tällaiset kopterit ovat tyypillisesti moniroottorisia eli multikoptereita. Nelikopteri (quadrokopteri) on tyypillinen multikopteri. Siinä on neljä vaakasuoraan pyörivää roottoria. Kaksi niistä pyörii myötäpäivään ja kaksi vastapäivään. Kuluttajamallit ovat usein X-kirjaimen muotoisia. 

Yleisin käyttötarkoitus harrastajien keskuudessa on kuvaaminen lintuperspektiivistä. Useista drone-malleista löytyykin laadukas kamera. Jos pelkkä lennättely kiinnostaa, ei kameraan siis kannata panostaa. 

drone aloittleijalle

Ensimmäinen drone aloittelijalle

Harrastajille suunnattuja droneja on monenlaisia. Useimmissa droneissa on oma kamera tai siihen voi kiinnittää esimerkiksi action-kameran. Dronen hankintaa pohtiessa kannattaa miettiä omia tarpeita. Onko tarkoitus vain lennellä rauhakseltaan helpoissa paikoissa vai onko tarkoitus saada hienoa ilmakuvaa haastavammissa olosuhteissa?

Aloittelija saattaa säikähtää dronen hintalappua, joka on vähänkään paremmassa mallissa vähintään useita satoja euroja, puhutaan jopa yli tuhannesta eurosta. Siksi kannattaa miettiä, onko tässä sellainen pitkäaikainen harrastus, johon haluaa panostaa. Tonnin kopteria ei kannata pitää kaapin päällä huvin vuoksi. 

Dronen koko ja paino ovat tärkeitä tekijöitä. Mitä enemmän laite painaa ja mitä isompi se on, sitä enemmän siihen on todennäköisesti mahtunut erilaisia ominaisuuksia. Toisaalta laitetta ei silloin ole kätevä kuljettaa. Minulle kompakti koko oli tärkeä kriteeri, jotta laite kulkee helposti mukana. 

Hyvissä aloittelijoille sopivissa koptereissa on gps-paikannus ja sensorit, joiden avulla drone pysyy ilmassa paikallaan niin haluttaessa. Laitteen voi vaikka napin painalluksella kutsua kotiin, jos se katoaa näköpiiristä. Hintavammissa laitteissa lento-ominaisuudet ovat paremmat. 

Tasaisen kuvaamisen tärkein edellytys on kameran vakaaja eli gimbaali. Sen avulla kuva pysyy vaakasuorassa ja liike tasaisena esimerkiksi videokuvaa otettaessa, vaikka kopteri itsessään heiluisi ohjauksen tai tuulen voimasta. 

Kuvan tarkkuus on koptereissa tärkeä ominaisuus, kun kuvia otetaan jopa sadan metrin korkeudelta. Yksityiskohdat ovat silloin kaukana alhaalla maassa tai horisontin suunnassa. UHD (Ultra HD eli ultrateräväpiirto) ominaisuus on ammattimaisemman kuvaajan haluama ominaisuus, kun taas Full HD (täysteräväpiirto) tarkkuus riittää useimmille satunnaisemmille harrastajille. 

Aloittelija tai haastavammissa olosuhteissa lennättävä harrastaja voivat arvostaa dronien törmäyksenesto-ominaisuuksia. Tästä ominaisuudesta saa maksaa, mutta se estää törmäilyn esimerkiksi puihin ja esteisiin. 

ensimmäinen drone

Drone aloittelijalle – minun valintani

Minkä dronen minä sitten valitsin? Päädyin hankkimaan DJI Mavic Air 2 Fly More -combon. Valintaan vaikuttivat riittävät ominaisuudet suhteessa hintaan, pieni koko ja hyvät arvostelut. Tähän mennessä olen ollut siihen tyytyväinen, enkä ole mitään puuttuvia ominaisuuksia osannut kaivata. 

Facebookin keskusteluryhmässä vaikuttaa siltä, että monet harrastajat lentävät hieman pienemmällä mallilla, DJI Mini 2:lla tai DJI Mavic Air 2 Prolla. Näistäkään malleista ei ole mitään yleisiä tyyppivikoja keskusteluissa noussut esiin ja hienoja kuvia on otettu molemmilla. 

Alkuvuodesta 2021 julkaistu malli DJI Mavic 2S on saanut paljon hehkutusta osakseen. Loppuvuonna julkaistua DJI Mavic 3:sta monet odottivat myös vesikielellä, eikä siitäkään ole haukkuja kuulunut.

DJI drone vertailu

DJI:n drone aloittelijalle -vertailu

DJI on kiinalainen, maailman johtava drone-valmistaja. Yleisesti sen hinta-laatu-suhdetta pidetään hyvänä. Kun itse kartoitin vaihtoehtoja, hyvin nopeasti rajasin merkin juuri tähän, joten enää oli kyse siitä, minkä mallin hankin.  

Aloittelijalle sopivat dronet vertailussa (Hinnat vuonna 2021).

DJI Mini 2

Ensin ajattelin hankkivani DJI Mini 2:sen sen pienen koon (249 grammaa) ja edullisuuden takia. Kopterin kerrotaan sopivan aloittelijoille, mutta siitä löytyy myös suorituskykyä ja hyvä kuvanlaatu. Lentoaikakin (31 minuuttia) on kiitettävä. Lento-ominaisuudet ovat hyvä myös tuulisella säällä. 

Tämä olisi ollut varmasti hyvä valinta ensimmäiseksi droneksi. Nälkä kuitenkin kasvoi eri vaihtoehtoja tutkiessani. Ajattelin, että kannattaa panostaa hieman enemmän, kun pienellä lisärahalla saa lisää laatua. 

Mm. esteiden tunnistusominaisuudet ja kuvausominaisuudet ovat tässä mallissa vaillinaiset verrattuna muihin vertailemiini koptereihin. QuickShot-tiloja on viisi (Circle, Boomerang, Dronie, Helix ja Rocket), mutta seurantaominaisuutta ei löydy. 

DJI Mavic Air 2

DJI Mavic Air 2 on kuin Mavic Mini 2:sen isoveli. Koko, ominaisuuksia ja hintaa löytyy enemmän, mutta paljon on myös samaa. Painonhallinta on tässäkin mallissa edelleen hyvin hallussa. Sitä löytyy vain 570 grammaa, joten todella köykäisestä laitteesta on edelleen kysymys. Laite taittuu kokoon ja mahtuu kätevästi mukana kulkevaan pienehköön kameralaukkuunsa varusteineen päivineen.

Tämän dronen kuvanlaatu voittaa Mavic Mini 2:sen. Puolen tuuman “Quad Bayer” kuvakenno on kuitenkin pienempi kuin PRO-version tuuman kokoinen. “Scene Recognition” ominaisuus tunnistaa kuvausympäristön (auringonlasku, sininen taivas, lumi, ruoho ja puusto), ja optimoi kuvausasetukset sen mukaan. 

Seurantaominaisuuksia on kolme (ActiveTrack 3.0, Spotlight 2.0 ja POI 3.0). Niissä liikkuvan tai paikallaan olevan kohteen voi lukita seurattavaksi tai kameran keskelle. Esteentunnistus (APAS 3.0 Obstacle Avoidance) toimii osassa näitä toimintoja, mutta ei yhdessä.  

QuickShot tiloja eli valmiiksi ohjelmoituja kamera-ajoja on useita: Rocket, Dronie, Circle, Helix, Boomerang ja Asteroid. Niiden avulla saa helposti hienoja videoita tehdyksi, mutta kuvatessa drone ei osaa väistellä esteitä. 

Sivuilla dronessa ei ole esteidentunnistusta, eikä kamera käänny sivuille. Tällöin joutuu sivusuuntaista kuvaa saadakseen lentämään kylki edellä ja samalla itse varomaan esteitä. 

Pieniä ongelmia minulla on ollut tämän kanssa kameran nykimisen suhteen eli kuva ei päivity sujuvasti matkapuhelimen ruudulle esimerkiksi dronea nopeasti käännettäessä. 

DJI Mavic 2 PRO

Tässä mallissa yhteensä kymmenen etäisyysmittaria ja kameraa (Advanced Pilot Assistant System) tarkastelee ympäristöä joka suuntaan. Ominaisuus auttaa lennättäjää välttämään esteitä ja törmäyksiä. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö kopterilla voisi törmätä johonkin tai esimerkiksi tuuli voisi heittää sitä pöpelikköön. 

Mavic 2 PRO -mallin Hasselblad-kameraa on kehuttu. Kuvakenno on tuuman kokoinen. Valo- ja videokuvaajille PRO-malli tarjoaa hyvät ominaisuudet. Painoa ja hintaakin on sitten tullut Mini 2 ja Air 2 -malleihin verrattuna huomattavasti lisää. 

Uutena kuvausominaisuutena tässä mallissa on Hyperlapse-kuvaus. Oletustiloja on neljä: free, circle, courselock ja waypoint. 

DJI Air 2S

Tässä dronessa DJI on hionut ominaisuuksia ja hintaa monia harrastajia tyydyttävään yhdistelmään. Kyseessä on selvästi paranneltu versio Air 2:sta, vaikka monet ominaisuudet ovatkin samoja. Erityisenä parannuksena on 1-tuumainen CMOS-kenno. Kamera kykenee 5472×3078 pikselin videokuvaan 30 fps nopeudella tai 4K-tarkkuuteen 60 fps nopeudella. Videokuvauksen aikana kuvaa voi myös zoomata.

Tähänkin versioon on jälleen tuotu uusia kuvaustiloja. Dronella on mahdollista luoda Hyperlapse-videoita, tarkkoja panoraama-kuvia ja elokuvamaisia otoksia MasterShots ja FocusTracks -tiloissa. Dronen seurantaominaisuuksien osalta ActiveTrack on päivittynyt versioon 4.0, jossa kohteen seuranta on parantunut löytämään kohteen uudelleen, vaikka se hetkeksi katoaisi näkyvistä. 

APAS 4.0 (Advanced Pilot Assistance Systems) tarkkailee ympäristöä, mutta edelleen sivusuuntainen esteiden seuranta puuttuu. Kuvansiirtotekniikka on kehittynyt versioon OcuSync 3.0, jonka avulla reaaliaikaisen kuvan lennolta pitäisi olla sulavampi ja tarkempi kuin aikaisemmin. 

Jos juuri nyt ostaisin uuden dronen, päätyisin varmastikin tähän malliin. Tulossa oleva DJI Mavic 3 saattaisi olla minulle liian hintava ja siinä voisi olla ominaisuuksia jo liiankin kanssa nykyisiin tarpeisiini. 

DJI Mavic 3

DJI julkaisi Mavic 3:n syksyllä 2021. Luvattu 46 minuutin lentoaika on omiaan parantamaan koptereiden käyttökokemusta. Kaikkia ominaisuuksia on kehitetty, mutta kopterin koko ja paino ovat silti pysyneet hyvin aisoissa. Uutuudesta joutuu kuitenkin pulittamaan huomattavasti korkeamman hinnan kuin vanhemmista malleista.

Uusin DJI:n drone aloittelijalle: DJI Mini 3 Pro

Keväällä 2022 DJI julkaisi uuden, pienikokoisen kuvauskopterin. Akkuineen DJI Mini 3 Prolla on painoa vain 249 grammaa!

Dronen lentoaika on 34 minuuttia. Mallissa on esteentunnistus kolmeen suuntaan, eteen, taakse ja alle.

Ohjaimineen Mini 3 Pro maksaa 1029 euroa. Pieneen tilaan ja kohtalaiseen hintaan saa paljon edistyneitä ominaisuuksia, joten tässä voisi nyt olla hyvä drone aloittelijalle.

drone vertailu

Vinkkejä drone-harrastuksen aloittamiseen

Aluksi kannattaa tehdä hyvin pohjatyö, millaisen dronen haluaa hankkia. Jos ei ole varma, kuinka kestävällä pohjalla oma kiinnostus asiaan on, kannattaa harkita dronen ostamista käytettynä. Netissä nimittäin myydään paljon vähän käytettyjä ja hyväkuntoisia droneja, joilla ei ole paljon lennelty omistajan innostuksen lopahtamisen tai ajanpuutteen vuoksi. Seuraa esimerkiksi Tori.fi:ta ja tinkaa itsellesi edullisesti harrastuksen alkuun.

Monesti sanotaan, että kannattaa ostaa aluksi halpa drone opettelua varten. Silloin ei niin paljon harmita, jos sen tärskäyttää heti romukoppaan. Ehkä edullinen malli onkin sen vuoksi hyvä harjoituskappale, mutta toisaalta huono drone voi lopauttaa innostuksen alkuunsa tai tulla kalliiksi, jos pikimmiten haluaakin upgreidata parempaan.  

Monissa droneissa on sisäinen muistikortti, mutta se on yleensä kooltaan niin pieni, että esimerkiksi videokuvaa sinne ei paljon mahdu. Siksi muistikortin hankkiminen droneen kannattaa. SD-kortti kannattaa valita tarkasti, jotta se yltää HD-kuvaukselle vaadittaviin nopeuksiin.

Dronea hankkiessa kannattaa huomioida, että uusien dronejen tulee olla CE-merkittyjä 1.1.2024 mennessä.

Rekisteröityminen ja teoriakoe ovat pakollisia

Aivan aluksi dronen hankkineen pitää tutustuttaa itsensä sen käyttöön, mutta myös lennättämiseen liittyvään lainsäädäntöön. Avoimessa kategoriassa lennättävä ei tarvitse erillistä toimintalupaa. Nykyään on rekisteröidyttävä drone-lennättäjäksi ja pääsääntöisesti suoritettava teoriakoe netissä. 

Lue lisää, rekisteröidy ja suorita teoriakoe Traficomin sivuilla.

1. Rekisteröidy dronetoimijarekisteriin

Uuden EU-lainsäädännön mukaan dronejen käyttäjien on rekisteröidyttävä dronetoimijarekisteriin, vaikka kyseessä ei olisi ammattimainen toiminta. Kaikki kamerallisia droneja lennättävät dronejen käyttäjät kuuluvat rekisteröinnin piiriin.

Rekisteröinnin ulkopuolelle jäävät vain ne dronejen käyttäjät, jotka lennättävät alle 250 g painavia kamerattomia tai leluiksi määriteltyjä droneja. 

Yllä mainitun säännön vuoksi monet ovat hankkineet DJI:n mini-droneja, jotka painavat juuri alle tuon painorajan.

Rekisteröityminen maksaa 30€ vuodeksi, 75€ kolmeksi vuodeksi tai 100€ viideksi vuodeksi. Rekisteröitymisen hinnalla saa osallistua myös vaadittavaan teoriakokeeseen, joka on läpäistävä. 

2. Suorita teoriakoe

Nyt on kyllä pakko sanoa, että tämä koko rekisteröityminen ja teoriakoe tuntuivat täysin turhanpäiväiseltä rahastukselta. Tarjolla ollut teoriatietoa on sinänsä hyödyllistä, mutta teksti on täynnä kapulakieltä, epäselvyyksiä ja ristiriitaisuuksia. 

Teoriakoe oli aivan käsittämättömän hölmö, vaikka kyllä sen helposti ensimmäisellä kerralla läpäisee. Minun on ainakin vaikea ymmärtää, miten tällainen byrokratia parantaa lentoturvallisuutta ja mitä tämän rahan vastineeksi oikeasti saa. 

Tämä on nyt taas yksi rangaistus ja tapa kerätä rahaa tunnollisilta kansalaisilta. Monet jättävät varmasti rekisteröitymättä ja maksamatta. Tämä sääntely toimii varmasti yhtä hienosti kuin tien varrella olevat nopeusrajoitukset estävät humalaisia kaahaamasta. Vai olisiko Traficomissa kampaviinerikassa tyhjentynyt ja tällaisella lisäverolla täytyy kerätä tuloja? 

Drone-lennätyksen säännöt lyhyesti

Traficomin Droneinfo.fi sivuston mukaan koko EU:n dronelennättämisen yhtenäistävä asetus tuli voimaan 31.12.2020. Lyhyesti ja yksinkertaisesti sanottuna ohjeistus on seuraavanlainen:

  • Tutustu huolella lennätyssäännöksiin, kunnioita lakia
  • Harrastajien on rekisteröidyttävä ja suoritettava teoriakoe
  • Dronen operaattorin tulee olla täysi-ikäinen, kauko-ohjaajan ikäraja on 12-vuotta
  • Lennä turvallisen välimatkan päässä ihmisistä, ihmisjoukkojen yläpuolella ei saa lentää.
  • Yli 500 grammaa, mutta alle 2 kiloa painavilla droneilla ei saa lentää 150 metriä lähempänä asuin-, liike-, teollisuus- ja virkistysalueita pelkällä verkkoteoriakokeella, vaan on suoritettava lisäteoriakoe valvotuissa olosuhteissa. Sen hinta on 50 euroa.
  • Harrastaja saa lentää maksimissaan 120 metrin korkeudessa avoin-kategoriassa
  • UAS-ilmatilavyöhykkeet on huomioitava, poikkeusalueita on esimerkiksi lentokenttien läheisyydessä, älä lennä kielletyillä alueilla 
  • Uusien, myynnissä olevien dronejen tulee olla CE-merkittyjä 1.1.2024 mennessä. Tämän jälkeen vanhoja, CE-merkitsemättömiä droneja voi käyttää vain rajatusti.
  • Kunnioita muiden yksityisyyttä ja kotirauhaa lennättäessäsi
  • Lennä aina suoraan näköyhteyteen perustuen (VLOS, Visual Line Of Sight)
  • Lennätä dronea hyvissä voimissa (ei väsyneenä tai alkoholin vaikutuksen alaisena)

Ilmakuvat ja video tässä artikkelissa ovat minun ottamiani.

Mikä on sinun mielestäsi sopiva drone aloittelijalle?

Katso matkailuaiheisia meemejä ja vitsejä!

Leave a reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

3 comments