Välillä reissuissa sattuu asioita, jotka aiheuttavat sydämentykytyksiä. Pelottavin kohdalleni osunut tilanne oli, kun juoksin ammuskelua pakoon lentokentällä. Kerran taas koin kauhunhetkiä, kun vaimo herätti yöllä bungalowissa minut ja sanoi, että huoneessa on joku. Vietnamissa jouduin todistamaan karmeaa liikenneonnettomuutta, johon melkein itsekin jouduin osalliseksi. Lisäksi minulla on kerrottavana kauhutarinoita Koh Taon paratiisisaarelta. Heikkohermoisten ei kannata jatkaa lukemista, sillä nyt kerron pelottavimmat reissukokemukseni!
Ammuskelu aiheutti paniikin lentokentällä
Oletko ikinä ajatellut, millaista on joutua terrori-iskun keskelle? Millainen on se paniikki, joka yltyy, kun väkijoukko juoksee pakoon kaatuillen? Mitä mielessäsi silloin liikkuu ja miten toimit?
En ollut ajatellut minäkään ennen sellaiseen tilanteeseen joutumista. Eihän sitä koskaan usko itse joutuvansa terrori-iskun keskelle. Nehän tapahtuvat jossain kaukana, aivan muille ihmisille. Todennäköisyys joutua itse sellaiseen tilanteeseen on kuitenkin hyvin pieni.
Jouduin kokemaan todellisen paniikin, pelon ja epäuskoiselta tuntuvan tilanteen Schipholin lentokentällä Amsterdamissa joulukuussa vuonna 2017. Oli perjantai-iltapäivä. Olin ollut parin päivän työreissussa Rotterdamissa. Aikaa koneen lähtöön oli, joten otin oluen ja pizzan lentokentällä ennen turvatarkastusta. Se alue kyseisellä kentällä on laaja, paljon kauppoja ja ravintoloita. Myös ihmisiä oli ruuhka-aikaan paljon.
SHOOTING!
Siinä kaikessa rauhassa lopetellessani syömistäni ihmettelin, kun isompi porukka juoksi matkatavaroineen yhdestä suunnasta. Ajattelin, että siinä on joku matkailijaryhmä kovasti kiireissään lennolle menossa. Mutta sieltä suunnalta juoksi vielä isompi väkijoukko, mikä viimeistään sai aistini valpastumaan. Ohitseni juokseva nainen huusi: “SHOOTING”! AMMUSKELU!
Ohitseni juokseva nainen huusi: “Shooting”!
Siemaisen tietenkin olueni loppuun, kun samalla nappaan laukkuni ja nousen. Silloin näen rynnäkkökiväärillä varustetun miehen. Mies on onneksi poliisi, joka juoksee siihen suuntaan, josta väkijoukko pakenee. Kun näen raskaasti aseistetun virkavallan edustajan juoksevan ammuskelun suuntaan, voit olla varma, että juoksen vastakkaiseen suuntaan.
Väkijoukko on liikkeellä ja pakenee sekasorron vallassa. Tilaa paeta kuitenkin riittää. Ampaisen kovaan juoksuun. Adrenaliini antaa terävän virtapiikin. Aistit ovat herkässä tilassa, ja keho valmis tekemään parhaansa hengissä säilymisen eteen.
Juostessani ajatuksissani jyskyttävät kysymykset. Mikä tilanne oikeasti on? Onko paniikki vain lähtenyt lietsomaan turhasta? Vai onko mahdollista, että olen oikeasti joutunut terroristisen iskun keskelle? Mihin suuntaan minun olisi paettava? Voinko kohdata asemiehiä muissakin suunnissa? Miten tästä selviytyy? Kuolenko minä?
Oikaisen vaateliikkeen läpi etsien silmilläni exit-kylttejä. Joku nainen kaatuu juostessaan korkokengissä. Kuulen kiljuntaa ja huutoa väkijoukon paetessa. Löydän portaat, jotka vievät lentoaseman toiseen kerrokseen. Juoksen ne ylös, ja etsin ulospääsyä. Selviydyn ulos, missä ei paniikista ole tietoakaan. Siellä on muitakin. Kyselimme toisiltamme, mitä on tapahtunut, mutta kukaan ei tiedä.
Onnellinen loppu
Hälytysajoneuvojen sireenit ulvovat kauempana. Lentokentän henkilökuntaa tai virkavaltaa ei ole tällä suunnalla. En saa puhelimen nettiä toimimaan, joten tietoa välikohtauksesta ei ole saatavilla. Soitan vaimolle, jos hän näkisi uutisista jotain infoa. Aivan heti ei mitään tietoa ole, mutta pian tilanne alkaa valjeta.
Joku mies oli lentokentän aulassa riehunut puukon kanssa ja uhkaillut sillä poliiseja. Poliisi oli taltuttanut miehen ampumalla tätä jalkaan. Kyseessä ei ollut terroristisessa tarkoituksessa tehty teko.
Menen turvatarkastuksen läpi lähtöportille päin. Otan siellä pari olutta rauhoitellakseni hermojani. Tein varmasti pakomatkallani oman estejuoksuennätykseni. Tuollaista siis on kokea epäuskon sekaista pelkoa. Mutta ehkä se oli parempi juosta kuin jäädä katselemaan, mikä tilanne mahtaa oikeasti olla. Onneksi selvittiin säikähdyksellä.
Muistijälki tapauksesta jäi yllättävän vahvana mieleen. Seuraavalla kerralla, kun kuljin kyseisen lentokentän samojen tilojen läpi, sain jonkun epämiellyttävän tuntemuksen. Nykyään lentokentillä katselen aina, millä suunnilla on ulospääsyjä.
Liikenneonnettomuus Vietnamissa
Karmein onnettomuus, jonka olen kokenut reissuillani, tapahtui Vietnamissa. Onneksi en itse ollut siinä osallisena, vaikka läheltä piti. Tämä tapahtui ollessani reppureissulla kymmenisen vuotta sitten..
Olimme kaverini kanssa minibussin ainoat matkustajat. Istuskelimme auton takapenkillä jossain Mekong-joen suunnalla matkalla My Thohon. Tie oli nelikaistainen, ei mikään moottoritie, mutta päällystetty kuitenkin. Eri suuntiin menevien kaistojen välissä oli betoniaita.
Meidän pikkubussimme ajoi sisempää kaistaa, kun yhtäkkiä vastaan kaahaa moottoripyörä. Siis vastaantulijoiden kaistalla, ja hullun lailla vastapalloon. On lähellä, että se ei törmää meidän automme keulaan. Meidän kuskimme onnistuu väistämään oikealla kaistalle. Mutta takanamme tulevalla maasturilla ei ole mitään mahdollisuutta havaita yllättävää vaaraa.
Muistelen kuulleeni ensin moottoripyörän kiihdytysäänen, sitten erittäin lyhyeksi jääneen jarrutusäänen, ja kovan pamauksen. Käännän pääni vaistomaisesti taakse. Näen moottoripyörän rysähtäneen päin auton keulaa.
Moottoripyörän selässä oli kaksi miestä, ilman paitoja, ilman kypäriä. Toinen makaa jo maassa, toinen iskeytyy asfalttiin. Rumaa jälkeä. Me jatkamme matkaa, nämä miekkosen eivät.
Kuljettajammekaan ei osaa keksiä selitystä, miksi paikalliset nuoret kaahasivat noin hullun lailla. Sehän vaikutti suorastaan itsemurhalta. Täysin järjetön teko, joka päättyi pahimpaan mahdolliseen. Onnettomuuden syy jää ikuiseksi arvoitukseksi. Äänet ja kuvat tapauksesta jäävät ikuisesti mieleeni.
Yöllinen herätys: Huoneessamme on joku!
Haluaisitko reissussa herätä keskellä yötä siihen, että huoneessasi on joku? En halua minäkään. Seuraavanlainen tilanne kuitenkin kävi Thaimaassa Koh Phanganin saarella majoittuessamme vaimon kanssa bungalowissa.
Huoneessa on joku!
Yö oli pimeä ja hiljainen. Nukun aivan rauhassa, kun herään vaimon ääneen: “Huoneessa on joku”! Hänellä on ollut kotonakin tällaisia valveunia, jossa hän kuvittelee huoneessa olevan asioita, joita ei oikeasti ole. Sanon, että ei ole, näet taas unta. Vastaus kuuluu, että tällä kertaa täällä oikeasti on joku huoneen nurkassa. Säpsähdän pystyyn ja laitan valot päälle. On siellä joku! Nimittäin rinkkani pystyssä nurkkaa vasten. Jälleen kerran kyseessä on ollut uni.
Huumaus ja ryöstö Koh Taolla
Koh Tao on sukeltajien paratiisina tunnettu saari Thaimaassa. Olen vieraillut siellä kahteen kertaan vuonna 2012. Saari oli aivan mahtava tuolloin mielestäni. Sain viettää siellä hienoa aikaa, mutta en ehkä enää menisi, ettei tule paha mieli siitä, miten saari on muuttunut kymmenessä vuodessa. Saari oli kuitenkin jo tuolloin turistisoitunut. Opin saaren vaaroista vasta myöhemmin.
Saarella toimii suomalaisen sukelluskuuluisuuden Mikko Paasin sukelluskeskus Koh Tao Divers, jonka opissa olin itsekin. Sen palveluita voin kyllä suositella, joten rauhallinen sukelluslomailu varmasti onnistuu edelleenkin.
Molemmilla kerroilla Koh Taolla käydessäni vuonna 2012 tuttu joutui siellä huumatuksi ja ryöstetyksi. Sama kaava toistui molemmissa tapauksissa. Illanvietto, alkoholia ja aamulla herää kämpiltä niin, ettei muista mitään ja kaikki mukana olleet tavarat on viety. Pelottavia tilanteita mielestäni.
Ensimmäisellä vierailullani saarella tämä tapaus sattui siellä asuvalle suomalaiselle sukellusopettajalle. Olimme olleet viettämässä iltaa, ja kun seuraavana päivänä näin hänet, hän kyseli, että muistanko minä mitään, kenen kanssa hän oli liikkunut tai mitä olisi tapahtunut. Mukana olleet arvoesineet oli kuitenkin viety. Kannattaa siis todella olla tarkkana drinkkien suhteen. Mieluiten ostaa juomat pullossa kaupassa, ja avaa itse.
Toisella kerralla vastaava toistui mukanani olleelle kaverilleni. Olimme rantabaarissa iltaa istumassa. Minä poistuin jo huoneeseemme nukkumaan, kun hän jäi vielä sinne. En tiedä, oliko hän tilannut jonkun juomaämpärin vai oliko olueen joku onnistunut jotain sekoittamaan, mutta muisti oli yön aikana mennyt. Lähtiessäni hän ei vaikuttanut mitenkään humaltuneelta vielä, joten epäilen huumausta tässäkin tilanteessa. Häneltä oli viety vähät rahat, surkea kännykkä ja nahkavyö. Onneksi hän oli päässyt muutoin turvassa takaisin kämpillemme. Hurjia tilanteita, kun ei muista tapauksesta mitään.
Koh Taon turvallisuus
Nämä tapaukset eivät varmasti ole ainoita vastaavia. Kirjoita Googleen Koh Tao robbery, niin ikäviä juttuja nousee haun kärkeen.
Jälkeen päin kuulinkin erään Koh Phanganin saarella asuvan suomalaisen varoittavan Koh Taosta. Hän ei saarta suositellut. Saari on kuulemma mafian hallussa. Saarella on sattunut useampia länsimaalaisten ihmisten murhia ja epäselviä kuolemantapauksia 2010-luvulla, eikä luottamus poliisin niihin liittyen ole hyvä.
Poliisi ei uskalla tutkia tapauksia mafian takia, vaan syyttömät vierastyöläiset saattavat joutua syytteeseen ja tuomituiksi. Vaikutusvaltaisten kyläpäälliköiden suvut voivat selvitä rikoksista rangaistuksetta. Saarta kutsutaan nykyään “Kuoleman saareksi”. Paratiisilla on varjopuolensa.
Mikä reissuissa yleisesti pelottaa?
Yleisesti ottaen pelottavin asia reissuillani on ollut liikenne, varsinkin Kaakkois-Aasiassa. Olenkin vetänyt johtopäätöksen, että yhteiskunnan kehittyneisyys ja liikenneturvallisuus korreloivat keskenään.
Vaikka minun taksikuskiani ei haittaisi siirtyä auto-onnettomuuden myötä seuraavaan elämään, niin minua se ajatuksen tasolla haittaa. Se Buddha-patsas siinä kojelaudalla nyt ei vain yksinkertaisesti suojele. Ei se suojellut niitäkään tyyppejä, joiden muistomerkkejä ovat teiden varret täynnä.
Kaikkea voi kuitenkin tapahtua, niin kotimaassa kuin ulkomaillakin. Ei sitä elämää sen takia kannata jättää elämättä tai reissuja tekemättä!
Lue seuraavaksi, miten päädyin poliisin kyytiin Albaniassa!
JÄTÄ KOMMENTTI: Mitkä ovat sinun pelottavimmat reissukokemuksesi?
Tosi mielenkiintoinen postaus! Ilahduttaa aina, kun kuulee myös tällasia erilaisia matkakertomuksia – ei tietenkään niin, että olisi jotenkin ilahduttavaa, että ihmisille sattuu ikäviä asioita.
Itelleni ei mitään hirveää draamaa ole sattunut *koputtelee puuta*). Ehkä mieleenpainuvimmat oli ne, kun jouduin yksin reppureissatessa sairaalaan Belizessä, tai se kun jouduttiin tiesulkuun keskellä etelämeksikolaista vuoristoa, eikä ollut tiedossa, oliko kyseessä ryöstö vai poliittinen sulku.
Myös ahdistavia tilanteita yksin matkaavana naisena on joutunut kokemaan mm. Espanjassa, Guatemalassa ja Panamassa. Costa Rican San Joséssa joku taas viilti mun laukun auki ja yritti varastaa sieltä jotain, mutta huomasin onneks ajoissa. Ja thank god puukko viilti laukkua eikä mun selkää, jossa laukku roikkui.
Mutta en mä noissakaan tilanteissa tuntenut pelkoa. Ainoa kerta ehkä kun pelotti ihan oikeesti, oli se kun irtokoira lähti seuraamaan mua Belizessä hampaat irvessä ja raivoisasti haukkuen. Sillon pelkästin, että se hyökkää mun kimppuun ja saan rabieksen. Että aika vähällä oon päässy 😀
Kiitos viestistä, se oli mennyt roskapostikansioon WP:ssa. On sulla kaikenlaisia tilanteita ollut 🙂
Ei ihan omat kokemukset pääse tasollesi. Vuonna 1996 Indonesiassa matkustin yöbussilla Jaavan saaren lävitse. En nukkunut. Kuski oli ihan pimeä, teki järkyttäviä ohituksia ja mitä hankalamman ohituksen teki, sitä enemmän nauroi. Muuta en tähän hätään muista, yleisesti olen aina nukkumassa klo 21 ja pimeään aikaan en liiku, joten suojelee monelta jutulta 😂😂😂 . Ei hämärätyyppejä yleensä näy, kun aamukuudelta lähden lenkille..
Heathrow joskus evakuoitiin, kun olimme siellä, mutta syyksi taidettiin sanoa tulipalo ja kun savuakaan ei missään näkynyt, niin eipä siinä ehtinyt kuin pohtia miten aikataulun kanssa käy. Samanlainen kokemus Nizzan kentällä joskus.
Ryöstetyksi olemme tulleet vain kerran kun omaa tyhmyyttämme jätimme vähän rahaa Kreikassa rannalle ja menimme molemmat uimaan.
Taksimatka pimeässä kentälle Algeriassa oli vähän kuumottava, sillä auto ajoi melko epämääräisten alueiden halki ja pysähtyi vielä pitkäksi aikaa syystä tai toisesta ennen Oranin lentokentälle ajoa.
Samoin kävelymatka Kapkaupungissa joskus – lopulta asettelimme askeleemme samaan tahtiin kuin pari äitiä lapsineen, ajattelimme, että olisivatko nämä kuitenkin vähiten potentiaalisia ryöstäjiä – tai sitten ei. Olisi pitänyt ottaa taksi.
Takseillä ajaessa on ollut joitakin läheltä piti tilanteita, mutta onneksi ei ole yhteenkään liikenneonnettomuuteen maailmalla vielä satuttu.
Tuo Schipholin juttu olisi kyllä vienyt paniikkiin, varsinkin kun en pysty juoksemaan kuin nuori kauris. Onneksi olen säästynyt noin pelottavilta kokemuksilta. Liikenne on kyllä monasti vaarallista, ei se buddha siinä kojelaudalla todellakaan suojele ja luotan enemmän toimiviin turvavöihin kuin siihen, että kuljettaja käy matkan varrella rukoilemassa buddhan patsaalla.
Onhan siinä kokemuksia ja fiiliksiä. Tilanteita, joihin ei koskaan haluaisi joutua itse eikä toivoisi niitä muillekaan. Onneksi tässä pieni lievennys siitä, että osa tapahtumista ei ollutkaan sitä, mitä olisi voinut pahimmillaan olla, mutta tuntemukset tuli kyllä ilmi ja kaikkia varmasti pelottaa vastaavat tilanteet. Maailma on upea ja niin monipuolinen paikka, mutta samalla sillä on varjopuolensa, kuten tuossa sanoit. Hyvä saada lukea välillä myös jotain muuta kuin pelkkää ylistystä matkakohteista, kaikki kun ei aina ole pelkkää ruusuilla tanssimista reissussakaan, heh. 🙂
Meidän pelottavin tilanne matkoilla on ollut virtahevon hyökkäys Okavango Deltalla, kun menimme pienellä mokoro-veneellä. Siitäkin selvittiin säikähdyksellä, mutta takaisin veneeseen mennessä polvet kyllä tutisivat. Olen muuten samaa mieltä, että yleisesti vaarallisinta matkoillamme on ollut liikenne.
Valitettavasti jopa ainoastaan Helsingin joukkoliikenteessä ja asema-aukiolla törmää joka viikko enemmän tai vähemmän sekavasti ja toisinaan myös uhkaavastikin käyttäytyviin ihmisiin. Mutta onneksi siellä näkyy myös vartijoita. Pariisista muistan, kuinka rauhaisaa oli, kun ei matkustaja päässyt metrotunneliin ilman matkalippua.
Hurjia juttuja, onneksi ei ole käynyt kuinkaan, tätä on matkailun nurja puoli, mutta nykyään myös täällä Suomessa saa olla varuillaan, illalla en ihan kaikkialla mielellään liiku yksin.
Pelottavia kokemuksia on varmasti ollut myös omilla reissuilla, mutta yhtään ei tule nyt mieleen, luonnonoikkujen kanssa on ollut huonoa tuuria. Ulkomailla asuessa olemme muutaman kerran eläneet jännittäviä aikoja. Aikanaan Madridissa tapahtui muutama pommitus kaupungilla, vaikka emme olleet lähellä niin se kuului ja tuntui. Kerran palasimme Suomesta joulunvietosta, niin Barajasin lentokentän lasit olivat pommin vuoksi helisseet lattialle, tämän jälkeen kaikki lentokentälle menevät autot tarkistettiin. Sveitsissä asuessa arkea varjosti Ranskassa ja Belgiassa tapahtuneet terroriteot, katukuvaan ilmestyi raskaasti aseistetut poliisit ja tekijöitä jahdattiin myös kotinurkilla.
Ensin mietin, että eihän mulle ole oikein mitään sattunut (ja olen siitä tainnut blogatakin!), mutta olen joutunut rattijuopon yliajamaksi Karibialla, yöjunassa ryöstetyksi (ja ilmeisesti kaasutetuksi) jossain Kroatian tienoilla ja monta kertaa taskuvarkaiden uhriksi. Mutta tavallaan nuo on olleet sellaisia isossa mittakaavassa pieniä vastoinkäymisiä, ja paljon vaarallisempia tilanteita on tullut vastaan Helsingissä.
No tuo ei aivan kuulosta siltä, että sinulle ei olisi mitään sattunut! Pahalta kuulostavia juttua, ja että sitten vielä Helsingissä pahempaa, huh huh.
Reissatessa sattuu ja tapahtuu. Tuo ampumisjuttu on varmasti ollut melkoinen kokemus ja nuo muutkin. Paitsi vaimon painajaisuni.
Minulle ehkä hurjinta on ollut tulla ryöstetyksi. Laukkuni on mm Tukholmassa kahvilassa viety lennossa. Siinä olin sitten rahatonna ja ilman passia ja metrokorttia.
Tyrmäystippojen kanssa saa kai olla varovainen. Niitä voi juomiin tipahtaa missä vain.