Vietimme Melbournessa kolme yötä mieleenpainuvan Great Ocean Road -kierroksemme jälkeen ennen lentämistä unelmien Uusi-Seelantiin. Ei Melbournessa mitään vikaa ole, mutta ei siitä jäänyt myöskään mieleen mitään erityisempää. Kaupunkia pidetään Australiassa loistavana paikkana asua, joten jos kenguruiden maahan muuttaisin, olisi tämä varsin varteenotettava vaihtoehto. Ota tästä jutusta talteen Melbournen nähtävyydet.
Sisältää mainoslinkkejä, mainoslinkit merkitty *-merkillä.

Lentokentältä hotelliin Melbournessa
Melbournen vierailussa tapahtui sellainen virhe, että varasin matkan juuri sille viikonlopulle maaliskuussa, kun siellä on F1-osakilpailu. Hotellien saatavuus- ja hintatilanne olivat siis huonot, mutta tästäkin selvittiin.
Otin hotellin keskustasta aivan Southern Cross -rautatieaseman välittömästä läheisyydestä. Sinne oli helppo saapua suoraan lentokenttäbussilla. Melbourne City Expressillä matka-aika oli reilut puoli tuntia. Reittiä operoi SkyBus jopa 10 minuutin välein. Meno-paluu maksoi noin 43 AUD eli 27 euroa. Lipun pystyi ostamaan lippuautomaatista aivan pysäkin vierestä.
Hotellimme Batman’s Hill on Collins oli mukava perushotelli. Aamiainen oli tavanomainen buffet: kahvia, paahtoleipää, munia, pekonia ja muuta englantilaistyylistä.
Melbournessa säästä sanotaan usein, että siellä voi kokea neljä vuodenaikaa yhden päivän aikana. Meidän reissullamme aurinko kuitenkin paistoi maaliskuussa lämpimästä koko ajan.

Melbournen nähtävyydet
Melbournea pidetään Australian kulttuuripääkaupunkina, jossa katutaide värittää kujia. Lisäksi se on yksi maailman kahvipääkaupungeista, jossa kahvilakulttuuri kukoistaa. Paikalliset eivät todellakaan käy Starbuckseissa, joihin turistit saattavat kuitenkin erehtyä menemään.
Melbournen nähtävyydet eivät ole isoja ja tunnettuja maamerkkejä kuten vaikka Sydneyssa. Mikään yksittäinen nähtävyys ei siis pääse viemään jalkoja alta. Kaupungin viehätys lienee sen tunnelmassa, kun keskusta-alueella voi vaikkapa hypätä ilmaiseen historialliseen ratikkaan. Keskusta on kompakti, joten sen voi ottaa haltuun myös kävellen.

Yarra River
Yarra-joki halkoo Melbournen keskustaa ja tarjoaa mukavan tavan tutustua kaupunkiin. Jokivarteen voi tutustua kävellen, mutta me menimme jokiristeilylle. Risteilyllä pääsi näkemään Melbournen satama-alueen sekä kaupungin silhuetin samalla, kun alitimme lukuisia siltoja.

Royal Botanic Gardens
Keskustan tuntumassa sijaitseva Royal Botanic Gardens tarjoaa rauhallisen ja vehreän hengähdystauon suurkaupungin sykkeestä. Alue on laaja, joten kannattaa varata juomaa ja ehkä evästäkin mukaan. Vehreys, lammikot ja tuhannet kasvilajit tekevät puistosta mielenkiintoisen ja erittäin viihtyisän.
Ilmainen ratikka ei valitettavasti kulje aivan puistoon saakka, mutta Federation Squarelta sinne ei ole kovin pitkä kävelymatka. Alueelle on ilmainen sisäänpääsy.

State Library Victoria
State Library Victoria perustettiin vuonna 1854 Melbournen julkiseksi kirjastoksi, mikä tekee siitä Australian vanhimman julkisen kirjaston ja yhden maailman ensimmäisistä kirjastoista. Siellä voi vierailla maksutta.

Queen Victoria Market
Yli 140-vuotias Queen Victoria Market on paljon enemmän kuin pelkkä tori. Satojen myyntikojujen joukosta löytyy tuoreita hedelmiä, paikallisia herkkuja, matkamuistoja ja kansainvälisiä makuja. Markkinoilla kannattaa piipahtaa erityisesti aamupäivällä, jolloin tunnelma on parhaimmillaan. Paikalle kannattaa saapua nälkäisenä.

Katutaide
Melbourne tunnetaan katutaiteestaan. Pieniltä kujilta, kuten Hosier Lanelta, löytyy päivittäin muuttuvia teoksia, kun katutaiteilijat maalaavat uutta entisten kuvien päälle.
Great Ocean Road
Vaikka Great Ocean Road ei sijaitse Melbournessa, se on yksi kaupungin suosituimmista päiväretkikohteista. Päiväretken sijaan suosittelen vuokraamaan auton ja varaamaan ajamiseen 2-3 yötä reitin varrella. Älä missaa tätä upeaa road trippiä! Jos mietit, kummassa käyttää enemmän aikaa, Melbournessa vai Great Ocean Roadilla, niin valitse Great Ocean Road.

Vinkkejä Melbourneen
- Hae Australia eVisitor -viisumi numero 651 ennen matkaa Australiaan. Viisumi on maksuton, sähköinen matkustuslupa. Se on tarkoitettu EU-maiden kansalaisille lomailuun. Se mahdollistaa useita maahantuloja 12 kuukauden aikana, ja jokainen oleskelu voi kestää enintään 3 kuukautta.
- Australiassa pärjää luottokortilla, eikä käteistä tarvitse nostaa.
- Paras tapa liikkua keskustassa on raitiovaunu. Keskustan Free Tram Zone -alueella matkustaminen on maksutonta.
- Melbourne tunnetaan vaihtelevasta säästään, joten mukaan kannattaa pakata sekä aurinkolasit että kevyt takki.
- Kahvilakulttuuri on kaupungissa poikkeuksellisen vahva, joten paikallinen flat white kannattaa ehdottomasti testata.
- Ota reissuun kännykkääsi nettiliittymäksi suomalainen eSIM Simma*. Se oli todella helppokäyttöinen Airalon eSIMiin verrattuna ja toimi loistavasti koko reissun ajan Oseaniassa. Hintakin on edullinen.
- Muista aina ottaa matkavakuutus reissuun! POP Vakuutuksen* voit ottaa nopeasti ja helposti netissä. Matkavakuutuksen omavastuu on 0€ ja se turvaa matkasairaudet ja -tapaturmat. Perheelle riittää yksi vakuutus, sillä se kattaa alaikäiset lapset vanhemman mukana.
- Tarvitsetko päteviä matkarattaita reissuun? Sellaiset voi tilata helposti ja nopeasti Oran verkkokaupasta*. Lue lisää matkarattaista.

Mitkä ovat sinun mielestäsi Melbournen parhaat nähtävyydet? Onko sinulla vinkkejä Melbourneen?



Leave a reply