MaapalloilijaMatkablogi - palloilua ympäri maailman
budapest vinkit

Budapest on loistava viikonloppumatkakohde – Katso vinkit!

Julkaisenpa tähän väliin pikaisen yhteenvedon Budapestin matkalta, ajalta ennen koronaa. Juttu on pitkään ollut drafteissa, mutta en ole saanut aikaiseksi postata. Jutussa on muutamia vinkkejä Budapestiin pitkää viikonloppua ajatellen.

Unkarin pääkaupunki Budapest toivottaa matkailijat tervetulleiksi kaupungin läpi virtaavan Tonavan äärelle nauttimaan kaupungin nähtävyyksistä ja edullisuudesta. Budapest on yksi Euroopan kauneimmista suurkaupungeista. Sitä jopa vertaillaan Pariisin ja Rooman kanssa!

Tonavan rantamaisemat ja Budan goottilaistyylinen linna on nimetty Unescon maailmanperintökohteiden listalle. Unesco kuvailee kaupunkimaiseman maailman merkittävien ja vaikuttavimpien joukkoon.  

Budapest vinkkjeä

Budapestiin matkustaminen

Budapest on suosittu suomalaisten matkailukohde, koska se on vain parin tunnin lentomatkan päässä Helsingistä. Finnair lentää sinne suorin lennoin. Myös Norwegian lensi sinne, mutta ei tällä hetkellä. Aikanaan ennen koronaa myös Ryanair operoi suoraan Tampereelta.

Budapestin kansainvälinen lentokenttä sijaitsee parinkymmenen kilometrin päässä keskustasta. Sieltä pääsee edullisesti keskustaan bussin ja metron yhdistelmällä. Kertalippu maksaa reilun euron (350 HUF) ostettuna automaatista ennen matkaa. Kuljettajalta ostettuna se maksaa 450 HUF. Lippuja kannattaa ostaa useampi kerralla, ja huomioida, että lippuihin ei sisälly vaihto-oikeutta.

Me päädyimme ottamaan 72 tunnin kortin julkiseen liikenteeseen, joka maksoi 4150 HUF kappaleelta. Sillä pääsi myös lentokentälle ja takaisin. Lipun voi ostaa heti tuloaulasta BKK:n (Budapestin julkinen liikenne) kioskista. Luottokortti käy, joten käteistä ei tarvita saapuessa ennen keskustaan suuntaamista. 

Matkalippujen kanssa suuntasimme läheiselle bussiasemalla, josta bussi numero 200E liikennöi ilta-aikaankin noin 10 minuutin välein. Tämän bussin päätepysäkillä vaihdetaan metroon, jonne on hyvät ohjeet ja lyhyt kävely. Silti bussista hyppäävä turistilössimme palloili hetken epätietoisena, kunnes joku selkeästi useamminkin neuvoja jakanut paikallinen ystävällisesti näytti suunnan. Matka keskustaan vei kokonaisuudessaan noin tunnin.

Jos käytät kertalippuja, muista leimata ne busseissa ja raitiovainuissa. 72 tunnin matkakorttia piti vain näyttää tarvittaessa esimerkiksi metroon mentäessä. Busseihin ja raitiovaunuihin taas voi mennä sivuovesta, eikä lippu tarvitse näyttää kuljettajalle. 

Lipun tarkastus ei osunut kohdallemme. Budapestin julkinen liikenne on kattava, sujuva ja edullinen, joten kävelemisen ohella sitä kannattaa suosia. Ei välttämättä kannata maksaa sight seeing -busseista, kun nähtävyydet näkee hienosti muutenkin.

budapest julkinen liikenne

Hotellisuositus Budapestiin

Budapestissa on tarjolla monen tasoista majoitusta. Myös edullisia vaihtoehtoja on tarjolla runsaasti noin 50-60 eurolla per yö. Me päädyimme Exe Danube Budapestiin, mikä oli loistava valinta. Hinta aamiaisineen oli kahdelta 90 euroa per yö, mutta hotelli sijaitsi lähellä keskustaa ja metroasemaa. 

Tonavan rantaan ja suositulle kävelykadulle matkaa oli vain alle kilometri. Hotelli oli todella siisti ja moderni, ja asiakaspalvelijat olivat ystävällisiä. Myös monipuolinen aamiainen keräsi kiitosta tuoreine hedelmineen ja erikoiskahveineen.  

Huone kannatti varata hotellin omien sivujen kautta, niin sai drinkkiliput hotellin baariin. Tosin baari oli vain hiljainen nurkkaus hotellin alakerrassa, mutta saipahan ainakin siemailla oluensa rauhassa. Hotelli oli muutenkin todella rauhallisella paikalla. Sen ohi ei mennyt autoteitä, eikä ulkopuolista melua kuulunut öisin lainkaan. 

budapest hotellivinkki

Budapestin nähtävyydet

Parasta tekemistä Budapestissa oli käveleminen ja upean kaupungin ihaileminen. Meidät hurmasi jo ensimmäisenä iltana pimeässä komeasti valaistu Budan puolella oleva linnavuori, jota katselimme Tonavan toiselta puolelta. Hiljaa virtaava leveä joki jakaa kaupungin Budan ja Pestin alueisiin. Ne olivat itse asiassa omat kaupunkinsa vuoteen 1873 saakka. 

Budan linnavuorelta taas aukeaa komeat näköalat Pestin puolelle. Lähellä linnaa on myös Kalastajanlinnake ja Matiaksenkirkko. Pestin puolelta Budaan voi kulkea vaikkapa kuuluisaa Széchenyin ketjusiltaa.

Toinen paikka, josta aukeaa hieno näkymä kaupungin ylle on Gellért-kukkula. Sinne pääsee kiipeämällä vuoren rinteellä mutkittelevia polkuja tai bussilla. Keväinen päivä oli lämmin ja aurinkoinen, joten nousu vuoren laelle jalkapatikassa sai hien pintaan. 

Budan puolella kävimme lisäksi Hospital in the rock -museossa. Vuoren sisään rakennettuun museoon ei olisi vahingossa löytänyt, ja muutoinkin sinne opasteet olivat heikohkot. Joka tapauksessa se sijaitsee pienen kävelymatkan päässä Kalastajanlinnakkeesta. 

Budapest on täynnä komeita rakennuksia. Pestin puolen rantamaisemaa hallitsee jyhkeä Unkarin Parlamenttitalo. Samoin Pestin puolella sijaitseva kauppahalli kutsuu niin turisteja kuin paikallisiakin. Toisessa kerroksessa on ruokakojuja tarjolla, mutta siellä oli niin ruuhkaista, ettemme viitsineet jäädä syömään. Kauppahalli sijaitsee Tonavan rannassa aivan metallisen ja jämerän Vapaudensillan kohdalla. Sillan toisesta päästä Budasta löytyy kuuluisa Gellert-kylpylä. 

budapest nähtävyydet

Tekemistä Budapestissa

Budapest on tunnettu kylpylöistään. Me kävimme Széchenyin kylpylässä, jonne pääsee esimerkiksi metrolla keskustasta. Kylpylässä on sisä- ja ulkoaltaita. Kuuma ulkoallas on tunnettu shakinpelaajistaan. Ukot siis keittävät nahkaansa altaassa shakkia pelaten. Kylpylän rakennus on hieno, ja se on todella suosittu vierailukohde. Kannattaa ottaa oma uima-asu, pyyhe ja sandaalit mukaan. Päivälippu maksoi parinkymmenen euron verran.

Muita tunnettuja kylpylöitä ovat aiemmin mainittu Gellert sekä esimerkiksi Racz, Rudas ja Királyn kylpylä, joista kolme viimeksi mainittua ovat ikivanhoja turkkilaisia kylpylöitä. 

Jännitystä reissuumme toi pakohuonepeli TRAP Budapestin Armageddon. Paikka jo itsessään oli jännittävä ja pakohuone haastava kahdelle, koska ratkomista oli niin paljon. Peli maksoi 40 euroa. 

Kaupungista löytyy runsaasti mahdollisuuksia myös shoppailijoille, vaikka hintataso luonnollisesti merkkituotteiden osalta on eurooppalaista tasoa. WestEnd City Center osoittautui hyväksi ostokeskukseksi, ja lisäksi alakerralla oli monipuolinen ja suosittu food court. 

Ravintolavinkki Budapestiin

Budapest on täynnä ravintoloita. Hintataso oli edullinen. Katukioskista hyvät kebab-annokset kahdelle limsoineen maksoi noin kympin. Kannattaa katsella paikkoja, joihin paikalliset lounasaikaan jonottavat. 

Söimme illallista suositussa Trofea Grillissä, johon meillä oli pöytävaraus. Paikka olikin todella täynnä asiakkaita. Hinta on noin 25 euroa per henki tippeineen, ja hintaan kuuluvat kaikki ruoat ja ruokajuomat, kuten oluet ja viinit. Vuonna 2022 illallisen hinta on 9990 HUF eli noin 26 euroa.

Paikka on siis buffet-tyyppinen, mutta grilliruoat, kuten lihat, kana ja merenelävä tilataan tiskiltä. Sitten työntekijät grillaavat ne, ja saat ne omalla tilausnumerollasi. Ainoa negatiivinen puoli oli tarjoiltu paikallinen laimea ja mauton olut. Ruoka ja palvelu olivat kyllä hyviä, joten hinta-laatu-suhde oli varsin hyvä.    

Kävimme myös päiväkahvilla suositussa ja hehkutetussa New York Cafessa. Paikkaa on ylistetty sen komean miljöön takia. Ja olihan se toki loistava ja upea. Olin kuitenkin todella pettynyt, että 15 eurolla ei saanut hyvää kahvia ja kakkupalakin oli mauton. 

En siis suosittele tätä paikkaa kulinaristeille, mutta upeista olosuhteista nauttiville kylläkin. Jos pelkkä sisustuksen näkeminen riittää, voi mennä sisään viereisestä hotellin ovesta, ja vilkaista sieltä kahvilan ja ravintolan puolelle. 

Yleensä Budapestissa palveluraha ei kuulu hintaan, vaan noin 10-15 prosenttia lisätään laskuun. Jos maksaa kortilla, niin voi vain kertoa tarjoilijalle, minkä summan haluaa veloitettavan. Ruoka oli niin edullista, että kunnon tippi ei matkakassaa räjäyttänyt. On epäkohteliasta jättää tipiksi jotain hiluja taskunpohjalta.  

budapest vinkit

Vinkkejä Budapestiin

Varhainen kevät oli hyvää aika matkustaa Budapestiin, sillä sää helli jo lämmöllään, mutta kuumin turistisesonki ei vielä ollut päällä. Budapestissa ei ole liikaa pakollisia nähtävyyksiä ja kohteita haalittavaksi, joten on mukavaa, kun aikaa jää ihastella kaunista kaupunkia. Pitkä viikonloppu on juuri sopiva aika vietettäväksi Budapestissa. 

Käveleminen ja julkisen liikenteen hyödyntäminen mahdollistavat kätevästi kaupungin eri alueiden ja kohteiden ihmettelemisen edullisesti. Samoin majoitus, lennot ja ravintolat eivät kevennä kukkaroa liikaa, joten kohteessa pystyy nauttimaan täysin siemauksin. Kylpyläpäivä on varmasti se Budapestin erikoisuus, joka kannattaa kokea.

Lue seuraavaksi: Parhaat vinkit Roomaan

Leave a reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

1 comment