MaapalloilijaMatkablogi - palloilua ympäri maailman
matkabloggaaminen

101 tarinaa taottuna – Millaista on matkabloggaaminen?

Huomasin vasta jälkikäteen, että edellinen blogipostaus oli järjestyksessään sadas tässä blogissa. Meitä matkabloggaajia on selkeästi kolmenlaisia. Niitä, jotka osaavat laskea, ja niitä, jotka eivät osaa. Sen kunniaksi ajattelin kirjoittaa pienen välitilinpäätöksen, mitä tästä puolestatoista vuodesta on jäänyt mieleen. Millaista tämä matkabloggaaminen nyt sitten onkaan ollut?

Ensimmäisen postaukseni julkaisin huhtikuun lopulla 2020. Nyt aloitellaan siis jo toisen sadan puolta. Postauksia on siis syntynyt hieman yli viisi kuukaudessa. Tavoitteeni julkaista yksi postaus viikossa on jopa hieman ylittynyt alkuinnostuksen siivittämänä. 

matkaboggaaja
Tärkeintä on ottaa matkabloggaaminen vakavasti ja varoa kaivamasta nenää kuvanottohetkellä.

Miksi aloitin matkabloggaamisen?

Tämä matkablogi on minun korona-ajan lapseni. Kun kaikki aktiviteetit ja harrastukset, matkailu mukaan lukien, jäivät tauolle, sain vihdoin aikaiseksi toteuttaa haaveeni matkablogista. Tässä harrastuksessa yhdistyvät kaksi asiaa, joista pidän: kirjoittaminen ja matkailu. 

Motivaationi bloggaamiseen lähti omien reissukokemusten dokumentoimisesta itselle ja jakamisesta muille. Lisäksi innostusta on lisännyt uuden oppiminen blogimaailmasta sekä hieman luovempi harrastus työnteon vastapainoksi. 

Jos olisin perustanut kalastusaiheisen blogin, sen nimeksi olisi tullut “Made in Finland”. Mutta koska kalajuttuja ei tästä blogista löydy, niin Maapalloilija oli juuri minun matkablogilleni naseva sanaleikki.

Yksi hyvä puoli tässä hommassa on, että ennen työkaverit nauroivat minulle, mutta nyt kun koitan kirjoitella hauskoja juttuja, niin eivätpä naura enää!

Mitä matkabloggaaminen opettaa?

Tämän blogin pitämisen aikana olen oppinut monenlaista. On pitänyt opetella mm. WordPressin (suosittu blogialusta, jonka päälle tämäkin blogi on tehty) teknistä puolta, tietoturva-asioita ja hakukoneoptimointia.

Varsinkin alkuvaiheessa blogin tekninen säätäminen otti aikaa, kun selvittelin, mitä kaikkea pitäisi huomioida ja miten asioita tulisi toteuttaa. Varsinaisesti koodaamista ei ole kuitenkaan tarvinnut opetella. 

Bloggaaminen ei siis todellakaan ole mitään pelkkää kirjoittelua, vaikka se iso osa hommaa onkin. Kirjoittajana alussa menee aikaa etsiä omaa tyyliään. Onneksi tämä on minun blogini ja saan kirjoittaa ihan miten haluan. Voin siis kokeilla varsin vapaasti. 

matkablogi

Blogin lukijamäärän kehittyminen

Onneksi aloin jo pian blogin aloittamisen jälkeen seurata tilastoja Google Analyticsin kautta. Numeroiden seuraaminen on mielenkiintoista omaksi iloksi, mutta ne voivat myös motivoida. On kiva tietää, millaiset postaukset ovat suosittuja. Tavoitteiden asettaminen on hyvä tapa pitää kiinnostusta yllä. 

Alkuun blogilla ei ollut paljoa lukijoita. Oikeastaan ensimmäinen vuosi oli hiljaista. Sivuston katseluita kertyi keskimäärin noin tuhat kuukaudessa. Sitten hakukoneet alkoivat löytää blogiin paremmin ja paremmin.

Viimeisen puolen vuoden ajalta sivujen katseluita onkin kertynyt jo keskimäärin yli 7000 kuukaudessa. Erityisesti kesällä lukijoita oli paljon kotimaanmatkailua käsittelevillä jutuilla. 

Oman blogin kävijämäärien seuraaminen on mielenkiintoista. On kiinnostavaa seurata, mitkä tekstit saavat paljon lukijoita ja millä hakusanoilla blogiin päädytään.

Tampere-aiheiset postaukset ovat olleet todella suosittuja, mutta koronan hieman hellittäessä oli selkeästi havaittavissa ulkomaan kohteista kertovien juttujen nousu luetuimpien listalla. 

Dubrovnik matkakohteena

Kannattaako perustaa oma matkablogi?

Sain tuossa jokin aika sitten kysymyksen eräältä henkilöltä, kannattaisiko hänen perustaa blogi. Nykyään puhutaan, että blogeja ei lueta, ja varsinkin matkabloggaaminen on kuollut koronan aikana. No, edelleen internet on monelle tärkeä tiedonlähde. Maailman Google-hakujen ja nettisivujen määrä kasvaa joka vuosi. 

Blogi kannattaa mielestäni perustaa, jos on joku oma juttu, josta haluaa blogata. Pitää olla motivaatio korkealla ja halua oppia uutta. Vastoinkäymisten ja ongelmien ei saa antaa lannistaa. Varsinkin jos tavoittelee suurta lukijamäärää, ja heti alkuun blogiin ei löydä juuri kukaan. 

Tietysti harrastuksenaan bloggaavan pitää olla valmis käyttämään runsaasti aikaa ja mahdollisesti jonkin verran myös rahaa blogin ylläpitoon. Aloittelevan bloggaajan täytyy olla todella kärsivällinen, innokas opiskelemaan ja panostaa hommaan tosissaan saadakseen jotain aikaan. 

Mitä tästä eteen päin?

Jatkan bloggaamista valitsemallani tiellä myös jatkossa. Ensi vuonna blogissa toivottavasti taotaan kävijäennätyksiä. Lukijoita tulee sitä myöten lisää, mitä enemmän sisältöä syntyy ja maailma vapautuu matkailulle. Tavoitteena on pyörittää blogia vielä monta vuotta. Olen yrittänyt ottaa tämän bloggaamisen ennemmin maratonina kuin pikamatkana. Ei siis ole kiire minnekään. 

matkabloggaaminen

Lue seuraavaksi: Pelottavimmat reissukokemukseni – ammuskelu, ryöstö ja muita tapauksia

Leave a reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

4 comments