MaapalloilijaMatkablogi - palloilua ympäri maailman

Staycation Oulussa – 2 x hotelli & ravintola

Loppusyksyn Ranuan reissussa vietimme yön Oulussa sekä mennessä että palatessa. Siitä syystä tuli hieman perehdyttyä Oulun hotelli- ja ravintolatarjontaan. Syksyiseen loskaan peittyvä ja tuulen piiskaama kaupunki ei välttämättä ollut aivan parhaimmillaan tähän vuodenaikaan. Sieltä löytyi mukavia majapaikkoja ja mahat sai täytettyä. Ja näinhän minä sen kuuluisan Toripolliisin, ensimmäisen kerran elämässäni! Tällainen oli siis staycation Oulussa.

oulu-hotellit-ravintolat
Jouluiset valot loivat tunnelmaa pimeään.

Staycation Oulussa: Scandic Oulu City -hotelli

Hämmästyksemme Scandic Oulu City -hotellissa oli yhtä suuri kuin huoneemme, kun meille annettiinkin ylimmän kerroksen Superior Plus -huone. Ylimmän kerroksen huoneessa oli iso parveke mahtavilla näköaloilla ja erilliset makuuhuone ja oleskelutila. Ja hyvin nukutti muhkeassa sängyssä myös.

Hotellin aamiainen oli totuttua tasoa, tavanomaisen hyvä, mutta mitään erikoisuuksia tai eksotiikkaa ei ollut tarjolla. Enpä kuitenkaan mitään jäänyt kaipaamaankaan. Aamiaistila oli oikein avara, eikä väkeäkään ollut paljoa. Hotellin lämpimään parkkihalliin oli helppo ajaa. Auton säilytys maksoi 18 euroa yöltä. Hotellin sijainti oli oikein hyvä.

Scandic Oulu Superior Plus
Scandic Oulu Cityn Superior Plus -huoneessa on erillinen oleskelutila.
Oulu hotelli
Makuuhuone Oulun Scandicissa.

Original Sokos Hotel Arinan Kesäyö -huone

Toinen yö Oulussa meni Original Sokos Hotel Arinassa, jossa saimme uudistetun Kesäyö -huoneen. Vaimo ihastui seinän vaaleaan panelointiin. Ulkona ei todellakaan ollut mikään kesäyö, kun räntää satoi ja oli pimeää. Ikkunasta kuitenkin aukesi hieno näkymä kuuluisalle Rotuaarille eli Oulun ydinkeskustan kävelykadulle, jossa sijaitsee Rotuaarin pallo. Hotellin sijainti siis on aivan keskeinen Kauppakeskus Valkean kyljessä. Staycation Oulussa onnistuu parhaiten keskustan hotelleissa, sillä kaikki on tällöin kävelymatkan päässä.

Sokos Hotel Arinan uudistetun huoneen suunnittelussa tai huonekalujen sijoittelussa oli sellainen virhe, että toisella puolella sänkyä maatessa kirjoituspöydän hyllykön yksi tukipalkki tuli televisionkatselulinjalle. Ehkä tämän voisi jotenkin korjata, sillä hotellin sängyssä pötköttäen telkkarin katseleminen on parasta!

Arina-hotellin oman pysäköinnin kerrottiin olevan pienehkö, joten ajoimme suosiolla Autosaaren pysäköintitaloon, jossa hotellin asiakkaat saivat pitää autoa yön yli 14 eurolla.

hotelli Oulu
Osasta Oulun Sokos Hotellin ikkunoista aukeaa näkymät Rotuaarille.
hotelliaamiainen Oulu
Arinan aamiaiselta löyty perinteiset leikkeleet ja juustot.
Oulu hotelli aamiainen
Arinan aamiainen edusti sitä perinteistä, tuttua ja turvallista kattausta.

Gastro Pub Toripolliisi

Gastro Pubiksi itseään tituleeraava Toripolliisi-ravintola mainostaa tarjoavansa aitoa ja kotimaista ruokaa keskellä Oulua. Ravintolassa ei ollut tungosta, mutta oikein lämmin ilmapiiri ja jouluista tunnelmaa loivat kynttilät ja tekokuusi. Vaimo oli siellä joskus käynytkin syömässä, ja ehkä siksi sinne menimmekin.

Pakko tunnustaa, että olen burgereiden ja klassikkoruokien ystävä. Ja kun ruokalistalla lukee klassikkoburger, niin minun on vaikea tilata mitään muuta. Niinpä tilasin Toripolliisi burgerin, jonka hinta 19,50 € nosti odotukset aika korkealle.

Burgerin kyljessä tarjoiltu coleslaw-salaatti oli kenties parasta, mitä olen syönyt, mutta burgeri ei ollut mitenkään erikoinen. Pihvi oli paistettu makuuni liian kypsäksi, eikä se näin ollen ollut mehukas. Tavalliset tukun tikkuranskalaiset taas olivat aivan liian suolaisia. Vaimoni tilaamassa merilohessa sen sijaan ei ollut valittamista.

Lopuksi tilasin vielä paahdettua suklaamoussea jälkiruoaksi, mutta mielestäni annos muistutti enemmän suklaakakkua. Mikään suussasulava makuelämys ei ollut kyseessä. Vaimon creme brulee sen sijaan oli onnistunut.

Ravintolan sijainti ja miljöö olivat oikein mieluisat, kun ikkunasta näkyi Toripoliisi-veistos ja Oulun kauppahalli. Sisustus ja ruokalista eivät varsinaisesti henkineet Gastropubimaisuutta. Palvelustakin jäi vähän vaisu kuva. Jos olisin onnistunut ruokavalinnoissani paremmin, niin paikasta olisi ehkä jäänyt hyvä kuva. Parinkympin klassikkoburger kuitenkin oli liian suolainen sekä hinnaltaan että side dishiltaan.

gastro pub toripolliisi burger
Toripolliisin klassikkoburger oli hyvin perinteinen annos.
Oulu gastro pub ravintola
Paahdettu sulkaamousse oli koostumukseltaan jotain muuta kuin mitä odotin.

Ravintola Pannu

Ravintola Pannu Oulun keskustassa kertoo yhdistelevänsä pohjoisen raaka-aineita Italiaan. Tarjolla olikin italialaistyyppiä ruokia alkuruoista pastoihin ja pizzoihin. Erikoisuutena olivat pannupizzat, joita saa harvemmista paikoista.

Tähän ravintolaan päädyimme, koska sunnuntai-illalle katsomani Ravintola Uleåborg 1881 oli tuona viikonpäivänä valitettavasti suljettu. Ravintola Pannu yllätti meidät täysin, kun kellarissa sijaitseva ravintola paljastui olevan kohtalaisen täynnä väkeä. Tunnelmallisessa paikassa myös ravasi asiakkaita ja pizzakuskeja noutamassa pizzalaatikoita mukaan tai tilaajille kuljetettaviksi. Ravintolassa oli oikein ystävällinen palvelu.

Pidän paljon italialaisesta ruoasta, joten tilasin alkuun alkupalalajitelman timjamileivällä. Se olikin oikein herkullinen valinta. Pääruoaksi tilaamani thin crispy -pizza rapealla reunuksella oli liian tuhdisti täytetty juustolla, eikä herättänyt suuria tunteita. Vaimoni pannupizza sen sijaan näytti oikein hyvältä. Hän ei yleensä välitä pizzasta, mutta tämä upposi kyllä hyvin. En tajua, miksi päädyin tavalliseen, kun Pannun pannupizzaakin olisi ollut tarjolla!

ravintola Oulu
Antipasti assortitissa oli monenlaista herkkua.
Oulu pizzeria
Pizzan reunat olivat rapea, mutta ohut pohja oli turhaan pakattu paksulti täytettä.
staycation Oulussa
Toripolliisin takana olevassa rakennuksessa sijaitsee Toripolliisi-ravintola.
Toripoliisi veistos Oulu
Oulun tunnetuimpia maamerkkejä on Kauppatorilla partioiva pronssinen Toripolliisi-patsas. Toripolliisit valvoivat aikoinaan järjestystä torin alueella.
kauppahalli Oulu
Vuonna 1901 valmistunut Oulun kauppahalli.

Sellainen oli siis staycation Oulussa. Paljoa emme ehtineet siellä kokea, koska reissumme päätähtäin oli Ranualla. Lue lisää lasi-iglussa yöpymisestä, talvisesta eläinpuistosta ja Ranuan aktiviteeteista!

Mitä ravintoloita ja hotelleja suosittelet Oulusta? Mitä seuraavalla kerralla Oulussa kannattaa nähdä ja kokea?

Leave a reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

1 comment