MaapalloilijaMatkablogi - palloilua ympäri maailman
vinkkejä korona-aikana matkustamiseen

Vinkit korona-aikana matkustamiseen – Ota nämä asiat huomioon

Vuoden 2022 lomakausi on täällä tuota pikaa. Monet tekevät jo ulkomaanmatkoja kuin mitään pandemiaa ei olisi enää olemassakaan. Yhä useampi on alkanut suunnitella reissuja tai jo varannutkin sellaisen. Iso joukko ihmisiä myös odottaa vielä tilanteen parantumista ja matkustusrajoitusten höllentymistä. Ne nimittäin aiheuttavat jonkin verran tai paljon säätöä, vaikka matkalainen olisikin täyden rokotussarjan saanut. Lue tästä jutusta vinkit korona-aikana matkustamiseen.

vinkkejä korona-aikana matkustamiseen

Vinkit korona-aikana matkustamiseen

Korona-aikana matkustaminen poikkeaa jonkin verran aikaisemmasta. Muutamia asioita kannattaa huomioida.

Matkustakaamme vastuullisesti, huomioiden viranomaisten säännöt ja suositukset, jotta meille monille niin tärkeä matkustaminen normalisoituisi mahdollisimman pian!

Tutki kohdemaan matkailuun vaikuttavia koronarajoituksia

Matkustusrajoitukset vaikuttavat siihen, mihin ylipäätään pääsee matkustamaan. Lisäksi eri maiden matkustussäännöt aiheuttavat lisävaivaa mm. vaadittavien negatiivisten koronatestien, täytettävien lomakkeiden ja muun byrokratian takia. Haasteena on, että säännöt ja vaatimukset saattavat muuttua viikottain, joten näitä on seurattava tarkasti. 

Koronatestaus

Jos kohdemaa edellyttää maahan saapuvilta negatiivista koronavirustestitulosta, selvitä kuinka paljon aikaisemmin sen voi tehdä (yleensä 72h ennen saapumista) ja missä voit sen tehdä, jotta saat tulokset ennen matkaa. Oireettoman matkailijan on itse kustannettava koronatesti. 

Huolehdi, että passi on voimassa

Jos edellinen reissu on tapahtunut ennen korona-aikaa, kannattaa ensimmäisenä tarkistaa, että passi ei ole päässyt vanhenemaa. Uutta passia voi hakea verkossa tai poliisiasemalla. Kätevintä on asioida verkossa. 

Koronarokotepassi mukaan

Moniin maihin vaaditaan täysi voimassa oleva rokotesarja, jotta välttää karanteenin ja mahdollisesti myös negatiivisen koronatestin tarpeen. 

Rokotteet ottaneen pitää ladata EU:n digitaalinen koronarokotustodistus Omakannasta. Rokotustodistuksen voi esittää digitaalisena tai printattuna. 

Huomaa, että helmikuusta 2022 lähtien koronarokotustodistus on voimassa yhdeksän kuukautta perussarjan viimeisestä rokotteesta. Kolmannen rokotteen jälkeen ei todistuksen voimassaoloa toistaiseksi rajoiteta.

Mitä matkavakuutus korvaa koronaan liittyen?

Matkailijan kannattaa ehdottomasti huolehtia, että matkavakuutus on voimassa kaikkina aikoina reissatessa. 

Koronaan liittyen matkavakuutukset yleisimmin korvaavat, jos matka peruuntuu tai katkeaa koronaan sairastumisen myötä. Sen sijaan matkavakuutus ei korvaa, jos matka peruuntuu tai keskeytyy terveenä, mutta altistuneena karanteenin vuoksi. 

Lue lisää: Mitä matkavakuutus korvaa koronaan liittyen?

Ennen matkaa

Jos mahdollista lähtöselvitys kannattaa tehdä verkossa etukäteen tai lähtöselvitysautomaatilla, ja matkustaa pelkillä käsimatkatavaroilla. Näin välttää lentoasemalla check in ja bag drop -jonot.

Muista ottaa mukaan kaikki tarvittavat asiakirjat ja dokumentit. Kohdemaan mahdollisesti vaatiman koronarokotustodistuksen voi myös esimerkiksi Finnairilla vahvistaa verkossa tehtävän lähtöselvityksen yhteydessä. 

Jos tekee lähtöselvityksen ennakkoon ja saa koronatodistuksen vahvistettua, tarkastuskortti on kunnossa. Tällöin ei tarvitse kulkea lentoaseman lähtöselvityksen kautta esittämässä koronavirukseen liittyviä dokumentteja. 

Lentokentällä

Varaa lentokentälle, lennolle ja matkaan mukaan riittävä määrä kasvomaskeja. Maskia on käytettävä lentokentillä ja lentokoneessa. Älä matkusta sairaana.

Lentokentällä kannattaa varautua ruuhkiin turvatarkastuksessa sekä mahdollisiin muihin epätavanomaisiin viivästyksiin. On suositeltavaa saapua kentälle kaksi tuntia ennen lähtöä. Finnair suosittelee saapumaan lentokentälle kolme tuntia aikaisemmin, mikäli matka suuntautuu Yhdysvaltoihin. 

Suomeen palaaminen

Seuraa matkustustiedotteita Suomeen saapumiseen liittyen. Kirjaudu FINENTRY-palveluun, jotta saat henkilökohtaiset ohjeet sujuvoittamaan kotiin paluuta.  

Varaudu muutoksiin ja ongelmiin

Matkustaessa kannattaa varautua erilaisiin muutoksiin ja yllättäviin ongelmatilanteisiin. Esimerkiksi korona-aikana lentoja saatetaan perua vaikkapa henkilökunnan sairastumisen vuoksi. 

Riskin matkan onnistumiselle luo myös mahdollinen koronaan sairastuneena tai altistuneena karanteeniin joutuminen. Tämä voi johtaa kotiinpaluun viivästymiseen ja ylimääräisiin kuluihin esimerkiksi majoituksen ja lentojen siirtämisen osalta. Näihin kannattaa varautua niin, että esimerkiksi rahaa on tarvittaessa käytettävissä niiden maksamiseen.

Leave a reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

2 comments