MaapalloilijaMatkablogi - palloilua ympäri maailman
kesäpakina 2022

Kesäpakina 2022 – Uutiskommentteja matkailusta

Muutaman vuoden lähes autioina olleet lentokentät ovat tänä kesänä olleet otsikoissa aivan toisesta syystä. Lentävät lähdöt ovat olleet niin suosittuja, että ihmisiä on ollut ruuhkaksi asti. Nimittäin matkustajapuolella, kun taas henkilöstöosastolla on ollut vajausta. Ja sekös on kaaoksen aiheuttanut. Turvatarkastukseen on voinut joutua jonottamaan tunteja ja matkatavarat eivät päädy omistajansa kanssa samaan aikaan samaan paikkaan. 

Helsinki-Vantaan lentoasema on kulkenut kehityksen etulinjassa ottaen käyttöön laitteiston, jonka johdosta koneen matkustamoon tulevasta matkalaukusta ei enää tarvitse nostaa hihnalle erikseen esiin nesteitä ja elektroniikkaa. Uudet systeemit eivät kuitenkaan ole vielä aivan selvillä suomalaisille reissaajille. 

Iltalehti on tehnyt tutkivaa journalismia aiheesta. Aiheesta on kirjoitettu juttu oikein otsikolla “Kuvat todistavat: suomalaiset muodostavat turhaan jonoja Helsinki-Vantaan terminaalissa”. Ilmaisten ämpärien jonottamiseen tottunut kansamme seisoo liian säntillisesti jonossa. Uudessa systeemissä ei kuitenkaan ole röyhkeätä siirtyä turvatarkastuslinjastossa tyhjälle paikalle, kun sellainen aukeaa. 

Toisessa jutussa IL on kysynyt asiaan apua oikein asiantuntijalta. Finavian edustaja esitelmöi oikein videolla, miten turvatarkastuksessa tulee edetä, jotta jono vetää jouhevammin. Ihme, että jokaiselta lentomatkustajalta ei vielä vaadita hyväksytysti ennakkoon suoritettua verkkotenttiä aiheesta ennen lentokentälle saapumista. 

Eipä sitä lentokentän turvatarkastusta kannata jännittää. Ainoastaan huumausaineiden salakuljettajaa saattaa pelottaa kamalasti. Ajoissa kannattaa silti saapua paikalle. Eräälle kaverilleni tuli niin kiire kentälle, että hän joutui hieman laiminlyömään henkilökohtaista hygieniaansa. Ei kuulemma haitannut, sillä hän lentäisi suihkukoneella perille. 

Myös Ilta-Sanomat on vieraillut uudistetulla, upealla lentokentällämme. Heidän uutisensa koskee kuitenkin hieman viihteellisemmin lentoaseman Alepan myydyimpiä tuotteita. Suomalaiset kaipaavat erityisesti paistopisteeltä rukiisia riisipiirakoita lieventämään ulkomaanreissujen aiheuttamaa ruokakulttuurishokkia. Ulkomaisten asiakkaiden naama kuitenkin venähtää heidän kuullessaan kyseisen leivonnaisen olevan täytetty riisipuurolla. 

Eniten sivistyneistä maista Suomeen matkaavia ihmetyttää Alepan alkoholijuomavalikoima. Ei löydy viiniä valikoimista. Herkulliset pienpanimo-oluetkin teljetään lukkojen taakse jo kello yhdeksän illalla. Onhan tätä holhousta vaikea selittää muualta tuleville, joiden kotimaassa juomia voi ostaa kellon ympäri, eikä anarkia silti vallitse kaduilla. Toivottavasti tulevaisuudessa lentoaseman marketista löytyy kaupan omien tuotemerkkien valikoimista Rainbow-viiniä ja Xtra-kossua. 

Yhden tesomalaisen bändin basisti saapui kerran avaruuspuvussa lentokentälle. Tätä siellä sitten ihmeteltiin, mutta syykin selvisi. Yhtyeen manageri oli kertonut, että heillä on keikka kerran kuussa. Tämähän nyt ei kuutamokeikkoihin tottuneelle länsitamperelaiselle olisi ollut mikään ongelma. Kuu olisikin ollut tälle bändille oikein hyvä kohde. Olisivat kerrankin päässeet rundaamaan maapallon ympäri oikein kunnolla. Bändin tavoite oli löytää paikkansa auringosta, vaikka aivan kuutamolla olivatkin. 

Lue myös vanhemmat pakinat ja sivuilta löytyvät vitsit

Leave a reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

1 comment