Kokemuksia Vietnamista: Sotahistoriaa, rantaa ja jokisuistoa

Vietnamin sosialistinen tasavalta tunnetaan erityisesti Vietnamin sodan takia. Reppureissailin eteläisessä Vietnamissa niin suurkaupunki Ho Chi Minh Cityssa, rantalomalla Phan Thietissa ja veneilemällä Mekong-joella. Lue, millaisia kokemuksia Vietnamista minulta löytyy!

Katso 10 syytä, miksi kannattaa matkustaa Kaakkois-Aasiaan!

Ho Chi Minh City

Väkeä maassa riittää lähes 100 miljoonan asukkaan verran. Sen naapurimaita ovat Kiina, Laos ja Kambodza. Kommunistiseksi maaksi Vietnamin talouskasvu on ollut 2000-luvulla yllättävän hyvää mm. luonnonvarojen ja edullisen työvoiman takia. Länsimaisella mittapuulla katsottuna moni asia on toki alkeellisella tasolla.

Häärin vuonna 2011 miljonäärinä Vietnamissa. Taskut olivat massia pullollaan, kun pankkiautomaatti sylki paikallista valuuttaa, dongeja (VND). Eurolla sai noin 28.000 Vietnamin rahaa. Ei ollut pikkurahasta pulaa tuolloin. Mutta isommasta rahasta oli, kun pankkiautomaattien nostorajat olivat pienehköt. Keskimääräisellä automaatilla se oli 2 miljoonaa dongia (noin 70 euroa), mutta VZN:n automaatista sai 10 miljoonaa!  

Ho Chi Minh Cityn (entinen Saigon) miljoonan mopon liikenneruuhkiin saavuin Bangkokista lentäen. Lento kesti vain noin 1,5 tuntia. Olin lukenut netistä, että maahan ei välttämättä pääsisi ilman todisteita paluulennosta. Sitä minulla ei ollut, koska tarkoitus oli jatkaa maanteitse Kambodzaan. Selitykseni riittivät ja sain kahden viikon leiman passiin. Suomalaiset eivät tarvitse maksullista viisumia Vietnamiin lyhyellä visiitillä. 

Hotellimme Nguyen Khang Hotel sijaitsi paikallisella backpacker-alueella Pham Ngu Laon ja Do Quang Daun kulmassa rauhallisella kujalla. Kolme yötä maksoi 40 euroa kahdelta hengeltä kaapelitelevisiolla, ilmastoinnilla ja aamupalalla. Huoneet olivat mukavat ja siistit.  

Eniten HCMC:sta mieleen on painunut liikenne. Se tuntui hurjalta, kun skoottereita ja autoja suhasi joka kaistalla epämääräisessä järjestyksessä ristiin rastiin töötit soiden. Katujen ylittäminen tuntui pelottavalta, ellei mahdottomalta. Pahimmissa kohdissa en oikeasti uskaltanut lähteä tietä ylittämään. Liikenne oli tauotonta. Tuli mieleen, että kiertävätkö ajoneuvot korttelia ympäri kuin The Truman Showssa ikään.

Vietnamin sotahistoriaa tarkastelemassa

HCMC:n yksi tunnettu maamerkki on Independence Palace (tunnetaan myös Reunification Convention Hallina). Etelä-Vietnamin presidentti työskenteli ja asui siellä Vietnamin sodan aikana. Kun Saigon romahti vuonna 1975, Pohjois-Vietnamin joukkojen tankit vyöryivät rakennuksen porttien läpi. Sota oli ohi. Kovin mielenkiintoista katseltavaa ei paikka kuitenkaan tarjonnut. 

Ho Chi Minh Cityn sotamuseo

Sotamuseo (War Remnants Museum) sen sijaan oli paljon parempi kohde. Museoon oli kerätty valokuvia ja monenlaista esineistöä Vietnamin sotaan liittyen. Vierailu oli jopa rankka. Sodan kauheuksia todennettiin mm. valokuvilla, jotka esittivät erilaisten kemiallisten aseiden urheja sekä heidän jälkeläisiään. 

USAn armeijan käyttämän Agent Orange -nimisen myrkyn, napalmin ja fosforipommien vauriot olivat karmeaa nähtävää, ja aiheuttivat tietenkin paikallisille ihmiselle käsittämätöntä inhimillistä kärsimystä. Kokemus oli käsin kosketeltava, kun museon alueella kiertelevä kädetön kaupustelija, kemiallisten aseiden uhri, tuli tervehtimään. 

Museon pihamaalta löytyi lisäksi Yhdysvaltain armeijan niin sanottua ylijäämäkalustoa. Tankit, lentokoneet ja helikopterit olivat sodassa taakse jäänyttä tai hajonnutta rautaa. Sotamuseo oli siis todella vierailun arvoinen paikka. Hollywoodin Vietnamin sodasta kertovat elokuvat kuvaavat yleensä vain tiettyä näkökulmaa. Museo antaa sodan uhreille oikeasti kasvot. 

Cu Chi -tunnelit

Cu Chi -tunnelit ovat osat vietnamilaisten sissien sodan aikana rakentamaa tunneliverkostoa vajaan 50 kilometrin päässä HCMC:stä. Sinne pääsee helposti vaikkapa varaamalla puolipäiväretken jonkin matkanjärjestäjän kautta. 

Hyvin hommansa hoitanut opas esitteli tunneleiden aluetta eri osineen. Lopulta pääsimme itse sukeltamaan tunneliverkostoon. Mitä syvemmälle mentiin, sitä tukalammaksi tuli olo. Näitä tunneleita on laajennettu länsimaisille sopivammiksi. Sodan aikaiset tunnelit ovat olleet aivan käsittämättömän ahtaita. 

Sissit käyttivät tunneliverkostoa piilo- ja majoituspaikkana, sairaalana, siirtymäreittinä sekä materiaalin varastona. Tunneleita oli jopa 250 kilometrin matkalla. Niitä pitkin pääsi Kambodzan rajalle asti. Käsittämätön maanalainen kaivuutyö tehtiin pääasiassa käsin ja yksinkertaisin työkaluin. 

Tunneleissa piileksivät sissit koituivat usein yhdysvaltalaissotilaiden pään menoksi, kirjaimellisesti. Tunneleita yritettiin tuhota pommittamalla. Pommituksien seurauksena rehevät viidakot tuhoutuivat, mutta Vietkongin (Etelä-Vietnamin kansallinen vapautusrintama, FNL) sissit eivät. 

Kun pommitukset eivät tehonneet, Yhdysvaltain armeija koulutti erikoisjoukkoja maanalaisiin “etsi ja tuhoa” -tehtäviin. Nämä vapaaehtoiset oli aseistettu vain käsiaseella, veitsellä ja lampulla. Näiden “tunnelirottien” tehtävänä oli ryömiä tunneleihin ja edetä varoen ansoja ja sissejä. Karmeilta hommilta kuulostavat molemmat sekä tunneleissa asuminen pommitusten alla että niihin hyökkääminen. 

Phan Thiet, Vietnamin Havaiji

HCMC:n pakokaasuista ja ahdistavista sotatunnelmista suuntasimme seuraavaksi reilun 200 kilometrin matkan Vietnamin Havaijille eli Phan Thietiin. Matka taittui edullisesti, mutta huonoilla teillä ei mitenkään kovin nopeasti turisteille suunnatulla bussilla. Kuski ajoi silti melkein koko matkan rääkkä pohjassa. Tai siltä se ainakin tuntui. 

Majoitusta oli koko pitkä rantakatu täynnä Mui Nen ja Phan Thietin välisellä alueella. Rannat on rakennettu täyteen, joten rantabulevardilta ei merta oikein ihailemaan pysty. Erityisesti rantakohde oli venäläisten sekä kite surffereiden suosiossa. Venäläisiä turisteja on paljon, koska monet kyltit on venäjäksi. 

Juuri muuta nähtävää ei ole kuin ranta, meri, hiekka ja palmut. Kyseessä ei siis ole mikään Kaakkois-Aasian rantalomaparatiisi numero yksi. Mui Nen kylässä voi sentään seurata kalastajakylän meininkiä. 

Mekongin suistoalue

Vietnamin vaatimattomaksi todetun Havaijin taakse jätettyämme suuntasimme lähtöruudun eli HCMC:n kautta Mekong-joen suistoa kartoittamaan. Jokea pitkin oli tarkoitus jatkaa Phnom Penhiin, Kambodzaan saakka. Reissulla sattui ikävä liikenneonnettomuus, josta olen aiemmin kirjoittanut pelottavimmista reissukokemuksista kertovassa tekstissäni. 

Mekongin suistossa pyörimme mm. My Thossa kookoskaramellitehtaassa ja mehiläisfarmilla, Can Thon kaupungin paikallisilla toreilla, kelluvilla markkinoilla, nuudelitehtaalla, erikoisten hedelmien tarhalla, krokotiilifarmilla, Phuoc Dienin buddhalaisessa temppelissä ja Chau Docin kaupungissa. 

Mielenkiintoisinta oli nähdä paikallisten elämää joen varrella. Siinä samassa, likaisen ruskeassa jokivedessä pestään vaatteet ja astiat, peseydytään itsekin ja dumpataan jätteet ja likavedet virran vietäviksi. Jokea pitkin kuljetaan erilaisin paatein myymään tai ostamaan toreilta ruokaa ja tarpeellista tavaraa. Joessa kalastetaan tai kasvatetaan kaloja. Joki on kaiken elämän perusta tuolla alueella. 

Lopulta puksuttelimme Mekong-jokea ylävirtaan kohti Kambodzan rajaa. Raja-asemalla joen penkalla oli tauko, jolloin syötiin ja saatiin viisumit kuntoon. Rauhallista matkantekoa veneellä tuli yhteensä viitisen tuntia, jonka päälle vielä pari tuntia minibussissa, joka paikalliseen tapaan oli jälleen kerran ylibuukattu täyteen länsimaisia turisteja. Näin lopulta päättyi Vietnamin kiertomatka Phnom Penhiin saapumiseen. 

Ai niin, pakko nostaa vielä yksi kokemus Vietnamista, tarkemmin sanottuna Ho Chi Minh Citystä: Black Cat -ravintola. Ei, kyseessä ei ollut paikallinen tanssiravintola, vaan oikein länsimainen ruokapaikka. Siellä nimittäin söin reissun parhaat burgerit. Erikoisuutena oli 1,5 kiloa painava purilainen. Siitä riitti ihan kahdelle hengelle apetta kerralla.

Onko sinulla kokemuksia Vietnamista?