MaapalloilijaMatkablogi - palloilua ympäri maailman
Lofootit vinkit

Matkablogin kirjoittaja

Maapalloilijan matkablogin kirjoittaja on Ahti, matkailuintoilija, joka on hiljattain siirtynyt palloilemaan veteraanisarjoihin. Kotoisin olen Tampereelta. Tykkään mustamakkarasta, Manserockista ja tietenkin Tapparasta! Matkailun, kirjoittamisen ja bloggaamisen lisäksi minua kiinnostavat urheilu ja talous.

Maailmani avartui pysyvästi vuonna 2011, kun lähdin palloilemaan Kaakkois-Aasiaan reppureissun ja vaihto-opiskelun merkeissä. Nuo seitsemän kuukautta, jotka ulkomailla vietin, jättivät minuun lähtemättömän kaipuun tutustumaan maapallon ihmeisiin.

Kaakkois-Aasian reissukokemuksia kirjailin yhteiseen blogiin ystäväni kanssa. Reissublogimme Change X kertoi tuolloisesta unelmiemme matkasta ja kyseli, onko muutos väistämätöntä. Totesin jo silloin, että kyllä on. Matkaileminen muuttaa ihmistä.

Reissussa oppii ymmärtämään ja kunnioittamaan muiden kulttuureita ja tuntemaan eri maiden historiaa. Samalla oppii arvostamaa kotimaataan, mutta toisaalta myös kyseenalaistamaan länsimaissa itsestäänselvyyksinä pidettäviä asioita. Reissuissa myös sattuu ja tapahtuu.

Olen harhaillut yksin Hongkongin sateisilla kaduilla neonvalojen loisteessa, sukeltanut haiden ja kilpikonnien kanssa Indonesiassa, ajanut autolla Albanian rannikon kiemuraisia ja kuoppaisia teitä, juonut Cuba Libreä Havannassa ja vieraillut Tshernobylin onnettomuusalueella

Olen opiskellut kauppatieteitä ja opiskeluaikana kirjoitin opintoihin liittyvää blogia. Tuolle blogille on kertynyt lukukertoja tähän mennessä yli 250 tuhatta. Vietin opiskeluiden aikana viisi kuukautta vaihdossa Malesiassa.

Maapalloilijan reissublogissa kirjailen ylös kokemuksiani ja jaan matkavinkkejä pidemmistä reppureissuista kaukaisempiin kohteisiin ja lyhyemmistä viikonloppujen kaupunkilomista. Käytyjä maita on tähän mennessä kertynyt noin 40.

Kiinnostaako yhteistyö matkablogin kanssa? Lue lisää ja tutustu mediakorttiin.

Yhteydenotot: maapalloilija (a) gmail.com

Seuraa Facebookissa ja Instagramissa!

matkablogi

Etsitkö inspiraatio reissullesi? Aloita näistä suosikkikohteistani kertovista artikkeleista!

10 syytä matkustaa Kaakkois-Aasiaan

Maa, jossa jokainen haluaa olla taksikuski

Albania – viimeisestä linnakkeesta suosituksi matkailukohteeksi

Road trip Lofooteille telttaillen

Aurinkoinen Gambian rannikko

Islannin jylhät maisemat jäävät mieleen

Vinkit ensikertalaiselle Roomaan

Tšernobyl – Päiväretki kielletylle alueelle