Onpahan tämä ollut kyllä melkoinen vuosi. Korona on varmasti vaikuttanut maailman jokaiseen kansalaiseen jollakin tavoin. Maailma melkein pysähtyi. Talous sakkasi. Monet menettivät työnsä tai elinkeinonsa. Matkustaminen ja suuret tapahtumat loppuivat käytännössä kokonaan. Urheilun ystävien harmiksi Olympialaiset ja jalkapallon EM-kisat siirtyivät vuodella. Mahtaakohan kätteleminen jäädä kokonaan historiaan koronan jälkeen? Ja oliko mitään järkeä perustaa matkablogi tällaisena aikana?
Alkuvuodesta kukaan ei tiennyt, mitä tuleman pitää. Keväällä ennen koronaa ehdin tehdä yhden ulkomaanmatkan. Vaimon kanssa sovimme viime jouluna antavamme toisillemme yllätysmatkat vuonna 2020. Kyseessä olisi pitkä viikonloppu kohteeseen, jossa emme ole ennen käyneet. Matkakohde selviäisi lahjan saajalle vasta lentokentälle. Oli muuten oikein jännittävää arvailla, minne mentäisiin, ja hauskaa saada lippu käteen, josta kohde selvisi.
Vaimo järjesti reissun ensin. Matkalle suuntautui Kiovaan. Siellä toteutimme yhden unelmamme tekemällä päiväretken Tsernobyliin. Kiova oli oikein mukava kaupunki, mutta ehkä se olisi ollut hieman tylsä kohde ilman retkeä niin kutsutulle kielletylle alueelle. Ydinreaktorin suojavyöhykkeellä oli monta mielenkiintoista nähtävyyttä kuten hylätty lastenkoti, raunioitunut kylä, Pripyatin aavekaupunki, Duga-tutkajärjestelmä ja itse tuhoutuneen reaktorin suojakuori. Jos haluaa käydä Tsernobylissä, niin Kiova on juuri oikea kohde. Vaimokin säteili reissun jälkeen entistä enemmän! Minä en koronan takia saanut tänä vuonna valitettavasti järjestää vastaavaa reissua vaimolleni.
Kun keväällä loppuivat harrastukset, siirryttiin etätöihin ja linnoittauduttiin koteihin, oli aikaa miettiä, mitä sitä tekisi. Oli aikaa julkaista tämä matkablogi, jonka pohjia ja kirjoituksia olin tehnyt pöytälaatikkoon jo kauemmin. Opettelin siis WordPressin käyttöä, ja aloin tuottaa tekstejä säännöllisesti. Mietin kyllä, onko mitään järkeä kirjoittaa matkablogia, kun kukaan ei enää matkusta, ja blogitkin ovat vähän menneen maailman juttu. Halu dokumentoida ja tallettaa omat reissujutut, ja jakaa omat reissuvinkit oli kuitenkin suurempi. Ja eiköhän tästä jotain oppia tule, jota voi mahdollisesti hyödyntää jatkossakin, esimerkiksi sisällön tuottaminen, julkaisualustat, hakukoneoptimointi, sosiaalinen media ja valokuvaaminen, vaikka ne eivät mitenkään omaan työhön liitykään.
Kesälomareissu suuntautui Lofooteille, jonne Instagramin feedin mukaan matkusti koko Suomi. Kyllä sinne silti sekaan mahtui. Oli kyllä upea paikka. Ne maisemat olivat koko ajan kuin postikortista. Upeimmat näköalat saimme hikisen urakan päätteeksi, kun kiipesimme Reinebringenin huipulle.
Matkustimme Lofooteille omalla autolla ja yövyimme teltassa. Kyllähän siinä autossa istumista tuli, vähän liiankin kanssa. Ruoat kokkailimme itse trangialla. Rehellisen avautumisen road tripista voi lukea täältä.
Pohjois-Norjasta palatessamme ajelimme Ranuan kautta, koska olen pitkään halunnut käydä Ranuan eläinpuistossa katsomassa jääkarhua. Visiitin pohjalta kirjoittamani blogitekstin johdosta Ranualta otettiin minuun yhteyttä, ja tiedusteltiin halukkuutta saapua testaamaan heidän lasi-iglumajoitustaan. Käsittämätön juttu, koska olimme vaimon kanssa haaveilleet, että pääsisimme sellaiseen yöpymään joskus. Koronasta huolimatta, tai jopa sen ansiosta siis jotkut unelmat toteutuvat. Ja kuten TV-Shopissa on sanotaan, ei tässä vielä kaikki. Yhteistyö Ranuan kanssa saanee jatkoa ensi vuoden puolella!
Tätä kirjoittaessani matkablogini tarjoaa 50 julkaistua tekstiä luettavaksi. Suosituimmat tekstit kertovat Lofoottien reissusta, Lofoottien nähtävyyksistä, Pohjois-Norjan maisemareiteistä, Reinebringenistä, iglu-majoituksesta Ranualla, Ranuan eläinpuistosta, mitä Tehdä Tampereella, pelottavista reissukokemuksista, Gambian reissun kokemuksistani ja Tsernobylin reissusta. Itse fiilistelen eniten Kuuban reissusta kertovia postauksiani.
Googlen kautta eniten tuloja sivuille tapahtuu haun “värikäs kulkuneuvo karibialla” kautta. En kyllä tiedä, miksi sitä etsitään niin paljon. Haulla kärjestä löytyy kirjoitukseni Havannan nähtävyyksistä. Matkablogiin saapuvat googlaajat kaipaavat myös tietoa mm. mitä tehdä Tampereella, Lofoottien nähtävyyksistä, Reinebringenin portaista, Gambian kokemuksista ja Islannin nähtävyyksistä.
Ai niin, yksi kummallinen asia tuli tehtyä nyt syksyllä. Nimittäin varattiin ensi syksylle lennot Krakovaan. Toivottavasti jo ennen sitä olisi mahdollista päästä reissuun, mutta eihän tuo ensi syksykään mikään varma takalaita ole.
Missä maissa sinä matkustit tänä vuonna? Joko on matkasuunnitelmia ensi vuodelle tehtynä tai jopa reissu varattuna? Mitkä suunnitelmasi peruuntuivat tai siirtyivät koronan takia?
Heh, itsekin olen käynyt Kiovassa juurikin yllätysmatkalla, joskin kaveriporukalla. Kiva matka kaikin puolin ja hauska ideahan tuo olisi puolisonkin kanssa toteuttaa.
Tämän vuoden matkat meni pitkälti aika pieleen. Toukokuussa oli tarkoitus olla muutama viikko Intiassa, Kesällä hieman yli kuusi viikkoa Pohjois-Amerikassa ja syksyllä muutama viikko Kiinassa. Kaikki nuo tietysti sitten peruuntui. Onneksi kuitenkin päästiin vuoden aikana reissaamaan 10 Euroopan kohteessa ja Suomessa tuli matkustettua myös erittäin paljon.
Paljon ehdit julkaista tekstejä tänä vuonna! Kyllä blogejakin vielä tarvitaan. Ite ainakin etin tietoa nimenomaan blogeista, kun suuntaan johonkin uuteen kohteeseen 🙂 Ja mietin kyllä vähän samantyylisiä ajatuksia, kun aloitin restonomin opinnot syksyllä. Toisaalta nyt just oli hyvä aika, koska matkailu- ja ravintola-alat ehtii varmaankin palautua tässä kolmessa vuodessa, ennen kuin valmistun.
Noi on muuten hauskoja, et mistä ihmiset tulee blogiin. Oman blogin hakusanoja olen myös ihmetellyt. Todella usein haetaan meksikolaisia 15-vuotisjuhlia eli quinceañeraa. Miksi!? Se olis kyllä kiva tietää! 😀
Mulla peruuntui tänä vuonna Meksikoon liittyen kaks sinne suuntautunutta matkaa ensin maaliskuussa ja sit marraskuussa. Tai no, ite peruin tuon jälkimmäisen vapaaethoisesti. Toukokuun Irlannin matka peruuntui myös, ja lokakuun Kyproksen reissu siirrettiin ensi syksylle. Tänä vuonna pääsin käymään Tanskassa, Portugalissa ja Saksassa, eli tyhjää parempi sekin. Erityisesti Madeira ja Lissabon oli kivoja kohteita. Myös tyhjänä hoilottava Kööpenhamina oli omanlaisensa kokemus.
Luulin matkabloggaamishistoriasi olleen pidempi. Mä aloitin myös keväällä ja samalla tavoin tuottelias olen ollut. samoilla portailla tänä kesänä Norjassa käyty ja Tsernobyl tuttu, ehkä olin siellä n. vuonna 1994 tai jotain. Yliopistoaikana olin AEGEEN vaihdossa ja yliopisto taisi sponssata meidät Tsernobyliin
Onnea ekasta vuodesta! Hienosti olet saanut juttuja tuotettua ja niitä on ollut mukava seurailla. Tuo Kiova on käynyt itselläkin mielessä ja juuri vastaavanlainen kombo voisi toimia meillekin hyvin.
Mukavaa joulua!
Ihan mukava uusi tuttavuus matkablogimaailmassa tämä teidän bloginne on ollutkin!
Ensi vuoden ensimmäisiä “matkasuunnitelmiamme” on koronarokotus, jonka toisen meistä iän perusteella saamme tänään julkaistun listan mukaan luultavasti molemmat aika lailla ensimmäisten joukossa. Sen jälkeen voikin sitten taas miettiä matkailua. Tosin haasteita voi vielä olla puuttuvien lentojen – tai yks kaks peruutettavien lentojen muodossa!
Tosi kiva blogi tämä, en tienny et se on näin tuore! Itekin oon alkanut ahkeroimaan vanhojen matkajuttujen parissa, aiemmin on itse matkojen suunnittelu vieny niin paljon aikaa, ettei blogin kirjoittamiselle oo lopulta jäänyt kovin paljoa aikaa. Nyt saan vihdoin matkapäiväkirjoista enemmän juttuja pihalle ja saa samalla syötettyä matka nälkää. Oli kyllä tosi kiva idea tuo yllätysmatkan ostaminen, itsekin tykkäisin tuollaisesta! Tsernobyl olis kyllä sellainen kohde joka laittaisi hiljaiseksi, jos sen omin silmin näkisi. Pelkästään kuvatkin on niin aavemaisia. Tänä vuonna ei päästy ku vaan Dominikaaniseen tasavaltaan ja Norjaan ja kotimaata kierrettiin aika kivasti. Ens vuodelle ei oo mitään varattuna, eikä suunnitelmissa – eletään koronatilanteen kanssa päivä kerrallaan 😀
Kiva idea tuo ostaa toiselle reissu.
Mekin oltiin kesällä Lofooteilla. Lokakuussa käväisin sukuloimassa Hollannissa. Siinä ne meidän ulkomaan matkat.
Ensi vuodelle en uskalla haaveilla kuin kesäisestä Kreikasta. Juuri nyt meidän pitäisi olla Persianlahden risteilyllä. Se ei toteudu ja rahojen palautusta odotellaan.
Ihana idea tuo yllätysmatka! Haastava vuosi matkablogeille. Toisaalta kiva fiilistellä reissuja kotoa blogien muodossa, kun ei omat ulkomaanmatkat ole tämä vuonna toteutuneet.
Itse tykästyin kyllä Kiovaan kaikin puolin, oli oikein mukava pitkä viikonloppulomakohde. Toki Tsernobylissa tuli käytyä ja se olikin oikeastaan matkablogini ensimmäinen todella luettu juttu.
Mukavia tekstejä olet vuoden aikana kirjoitellut, jatka samaan malliin! Kyllä tässä reissuun päästään aivan varmasti ensi vuonna jo enemmän – ainakin uskon niin.
Alkuvuodesta ehdin käydä Australiassa ennenkuin maailma meni kiinni. Keväältä peruuntui Amsterdamin reissu, jonka siirsin vuodella eteenpäin. Muita reissuja en ollut ehtinyt onneksi varailla enkä kovin pitkälle edes suunnitella. Ensi vuodelle on vain yhdet lennot varattu Lappiin, mutta muuta en ole vielä uskaltanut varailla. Ehtiihän niitä sitten, kun/jos tilanne alkaa helpottamaan.
Jotakin hyvää on siis tässäkin pandemia -vuodessa ollut kun olet saanut näin hienon blogin aikaiseksi. Itse luen vielä blogeja ja uskon, että niille kysyntää riittää.
Paljon olet ehtinyt julkaista ensimmäiselle vuodelle! Kulunut vuosi on varmasti monelle pidempään bloganneelle ollut hieman hiljaisempi uusien tekstien osalta, mutta itse olen kyllä edelleen mieluusti lueskellut blogeja ja hakenut inspiraatiota etenkin kotimaan matkailuun.
Itse ehdin matkustella tänä vuonna ulkomailla vain Baltiassa, jossa käväisin kesällä viikon kierroksella koronatilanteen helpotettua hetkellisesti. Muut matkat suuntautuivat kotimaahan. Peruuntuneiden reissujen joukossa olivat mm. kesän reilireissu Englannissa, sekä syksylle suunniteltu visiitti veljen luo Lissaboniin. Ensi vuodelle en ole uskaltanut suunnitella vielä mitään, mutta luultavasti ainakin alkuvuosi menee vielä visusti kotimaassa. Jos korona tästä rokotteiden myötä helpottaisi, voisi kesälle tai syksylle miettiä tämän vuoden reissuille korvaajaa. Tätä silmällä pitäen lomapäiviäkin on kerrytettynä varastoon.