MaapalloilijaMatkablogi - palloilua ympäri maailman
reppureissu kaakkois-aasiaan

Reppureissu Kaakkois-Aasiaan on yksi parhaista reissumuistoistani

Muistelenpa taas täällä blogissa yhtä hienoa reissumuistoa, joka on jo reilun kymmenen vuoden takaa. Silloin reppureissasin kaksi kuukautta putkeen Kaakkois-Aasiassa kaverini kanssa. Alue sopii todella hyvin ensimmäisen reppureissun kohteeksi. Tässäpä tulee tarinaa, millainen oli reppureissu Kaakkois-Aasiaan.

Katso 10 syytä, miksi matkustaa Kaakkois-Aasiaan

Parin kuukauden reissaamisen jälkeen asetuin Penangin saarelle Malesiaan viettämään viiden kuukauden mittaista vaihto-opiskelulukukautta. Sen aikana ehti Malesian kiertämisen lisäksi vierailla Hongkongissa, Singaporessa ja Indonesiassa. 

Lue myös, millainen maa on Malesia ja millaista siellä oli opiskella

Thaimaan parhaat saaret ja rannat
Phra Nang Beach Krabilla on yksi Thaimaan upeimmista rannoista.

Reppureissu-Kaakkois-Aasiaan

Muistan ennen reppureissuun lähtöä, että jännitti. En ollut ennen ollut omillani niin pitkään, ja vielä kaukana Suomesta. Mietitytti, että miten sitä pärjää. Oikein hyvin pärjäsin. Ei mitään ongelmia. 

En tullut ryöstetyksi. En edes kertaakaan seitsemän kuukauden aikana joutunut sairaalaan. Itse asiassa olin reissussa paljon terveempi kuin mitä Suomessa olisin talvella ollut. 

Ainahan täällä Suomessa joku pieni lentsun poikanen pääsee yllättämään. Tällä hetkellä on yllättäen jyllännyt tämä yksi tietty tauti, mutta se onkin koko maailman vitsaus. 

Fiilis oli korkealla, kun Finnairin lentokoneen pyörät rullasivat Bangkokin lentokentän terminaaliin. Siinä oli ensin ensi alkuun ihmettelemistä, kun Tampereelta saapui suurkaupungin ruuhkaisille kaduille, missä mopot kurvailivat ohi molemmilta puolilta ja tuktuk-kuljettavat kaupittelivat kyytejä koko ajan. Bangkokissa tutustuimme tärkeimpiin nähtävyyksiin kuten temppeleihin ja Khao San Roadiin. 

Bangkokista matka jatkui lentäen Ho Chi Minh Cityyn Vietnamiin. Kaupungista jäi erityisesti mieleen käsittämätön määrä mopoja liikenteessä. Myös Vietnamin sodan kauhut tulivat tutuiksi. Maistelimme lisäksi rantaelämää Phan Thietissa ja tutustuimme Mekong-joen elämään. Sitä pitkin suuntasimme Kambodžaan. 

Kambodžan pääkaupunki Phnom Penh ei ollut kovin kiinnostava paikka. Siellä tuli vietettyä joulu rennosti ottaen. Matka jatkui bussilla Siem Reapiin, jossa tutustuimme maan kuuluisimpaan nähtävyyteen, Angkor Watin temppelialueeseen, joka kyllä jää mieleen.

Siem Reapista teimme surkean bussimatkan Laosin puolelle, Don Detin saarelle. Siellä otimme todella rennosti neljän euron bungalowin terassilla riippumatossa Mekong-joen liplattaessa hiljalleen vieressä. 

Laosissa tutustuimme myös Pakseen ja pääkaupunki Vientianeen. Lopulta päädyimme Vang Viengiin, joka tuohon aikaan oli jopa surullisen kuuluisa tubingin ja reppureissaajien bileiden yhdistelmästään, joka vei useampien hengen.

Laosista kolistelimme kiskoja pitkin etelään, takaisin Bangkokiin, ja sitä kautta Koh Taon saarelle. Oli kyllä upea saari ainakin tuolloin. Tutustuin myös vedenalaiseen maailmaan suorittamalla sukelluskortin. Todella hieno kokemus sekin.

Tutustu myös Thaimaan parhaisiin rantoihin ja saariin

Niin se pari kuukautta meni äkkiä. Monia paikkoja näin ja oli aikaa nauttia elämästä, kokea paljon. Onneksi hauskuus ei siihen loppunut, muutti vain hiukan muotoaan, kun matka jatkui Malesiaan. 

Kaakkois-Aasian parhaat matkakohteet

Vaihto-opiskelu Malesiassa

Opiskelun aikana asuin Penangilla Malesiassa kahden kämppiksen kanssa mukavassa, edullisessa condossa. Taloyhtiössä oli mm. uima-allas, joka oli aktiivisessa käytössä. 

Paikalliseen pelleily-yliopistoon menin kahtena päivänä viikossa onnistuneen lukujärjestyksen suunnittelun ansiosta. Olikin sitten aikaa nauttia elämästä, reissata Malesiassa ja muutamissa muissa maissa. 

Vaihtariporukalla oli hyviä bileitä ja yhteisiä reissuja. Pelasin myös lentopalloa päästen paikallisten joukkueeseen mukaan. Heidän kanssaan kävin useammassa turnauksessa ympäri Malesiaa paikoissa, joihin en muuten olisi eksynyt. Niissä paikoissa ei muita länsimaalaisia näkynyt. 

Pääsiäislomalla suuntasimme Indonesiaan Balille ja Gilien saarille. Siellä kokeilimme surffaamista ja sukelsin lisää. Ja nautimme vähän lisää rantaelämästä. 

Matkasin myös Singaporeen ja Hongkongiin. Singapore oli kyllä siisti paikka, kirjaimellisesti. Hongkong taas oli mielenkiintoinen kohde. En oikein osaa selittää. Paikassa oli jotain mystistä ja kiehtovaa. PIlvenpiirtäjien juurella neonvaloissaan loistavia katuja pitkin yksin kulkiessa fiilis oli vähän epätodellinen. 

reppureissu kaakkois-aasiaan

Reppureissaaminen Kaakkois-Aasiassa

Kaakkois-Aasiassa reppureissaaminen on helppoa, turvallista ja edullista. Se sopii hyvin ensimmäiseksi reppureissukohteeksi. Suomalainen ei joko tarvitse viisumia tai sen voi hankkia rajalta maahan saavuttaessa. 

Kohteita on monenlaisia. On suurkaupunkeja, rantoja ja viidakkoa. Löytyy historiaa ja kulttuuria, bileitä ja rentoa elämää. Sää on ympäri vuoden miellyttävä, jopa sadekaudella. 

Siirtyminen paikasta toiseen on helppoa. Kulkuvälineitä löytyy jokaiseen makuun ja budjettiin. Ainoana varjopuolena on sekopäinen liikenne, huonot tiet ja pitkät ajomatkat. 

Lue seuraavaksi Kaakkois-Aasian reppureissun TOP3-listauksen parhaat vinkit sekä reppureissuni kohokohdat!

reppureissu kaakkois-aasiaan

Onko sinulla reppureissu Kaakkois-Aasiaan suunnitteilla tai oletko jo sellaisen tehnyt?

Leave a reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

2 comments