Viidentenä päivämme Japanissa suunnitelmissamme oli tehdä pitkä päiväretki Hiroshimaan, Miyajimaan ja Himejin linnaan.
Lue myös reissuvinkit Japaniin, millainen on Japanin hintataso sekä tutustu Tokion ja Kioton nähtävyyksiin.
Päiväretki Hiroshimaan, Himejiin ja Miyajimaan
Aamu alkoi Kiotossa klo 6:30 herätyksellä ja klo 7:00 aamiaisella, jonka jälkeen otimme metron jälleen kerran Kioton juna-asemalle. Kaksi pysäkinväliä meni muutamassa minuutissa.
Kioton rautatieasemalla etsimme klo 8:01 lähtevän Himeri-shinkansenin eli luotijunan. Ensimmäisenä kohteenamme oli Himeji, ja sen kuuluisa linna. Matka taittui mukavasti alle tunnissa, joten olimme Himejissa sopivasti jo yhdeksältä.
Päiväretkellämme käyttämämme luotijunat kuuluivat JR Passiin, joten lippuja ei erikseen tarvinnut ostaa. JR Passin kanssa mentiin vain lauturialueelle, ja noustiin vaunuun, jonka paikkoja ei oltu etukäteen varattu.
Himejin linna
Himejin juna-asemalta poistuttaessa Himejin linna näkyikin komeasti jo suoraan edessä tien päässä. Kävelimme sinne, ja saimme varsin rauhassa kierrellä alueella ja tutustua linnan sisätiloihin. Jo aamulla yhdeksän jälkeen aurinko porotti kirkkaalta taivaalta todella kuumana.
Himejin linna on yksi Japanin parhaista nähtävyyksistä. Sitä pidetään Japanin upeimpana linnana sen vaikuttavan koon ja kauneuden sekä hyvin säilyneen linna-alueensa vuoksi.
Toisin kuin monet muut japanilaiset linnat, se ei ole milloinkaan tuhoutunut sodassa, luonnonmullistuksissa tai tulipalossa, jotka ovat koituneet monen muun rakennuksen kohtaloksi. Linna kuuluu Unescon maailmanperintökohteiden luetteloon. Upea ja ehdottomasti vierailun arvoinen paikka on näin ollen kyseessä.
Pääsymaksu Himejin linnaan oli 1000 jeniä eli reilut kuusi euroa. Se on auki kello 9:00-17:00.
Haimme Himejin aseman läheltä ruokaa mukaan, mutta seuraavassa luotijunassa emme mahtuneet istumaan. Emme olleet varanneet lippua etukäteen. Junassa oli paljon muitakin, joilla ei ollut istumapaikkaa Söimme sitten eväämme noin tunnin kuluttua perillä Hiroshimassa.
Hiroshima
Tutustuimme Hiroshima Peace Memorial Museumissa 6.8.1945 tapahtumiin, jolloin USA pudotti kaupunkiin ensimmäisen ihmisiä vastaan käytetyn ydinpommin.
Vajaan 600 metrin korkeudella kaupungin päällä tapahtunut räjähdys surmasi saman tien 75 tuhatta ihmistä, ja käytännössä tuhosi koko kaupungin.
Kymmenet tuhannet kuolivat myöhemmin räjähdyksen aiheuttamiin vammoihin ja säteilyn aiheuttamiin sairauksiin. Monet kantoivat henkisiä ja fyysisiä arpia koko loppuelämänsä ajan.
Hiroshima Memorial Park ja lähellä oleva pystyyn jäänyt rakennus olivat lähes räjähdyksen keskipisteessä. Tuntuu uskomattomalta olla paikalla, jossa alle sata vuotta sitten tapahtui kammottava ydinräjähdys, joka tuhosi tuhansia elämiä yhdessä välähdyksessä.
Miyajima ja kuuluisa torii-portti
Hiroshimasta jatkoimme ratikalla Miyajimaguchin asemalle, josta teimme 10 minuutin lauttamatka läheiselle Miyajiman saarelle. Oli mukava päästä edes hieman haistelemaan merellistä tunnelmaa.
Saaren kuuluisin nähtävyys on suuri torii-portti, Itsukushima Jinja Otorii, joka kuun asennosta riippuen on joko vedessä tai sitten sinne voi kävellä kuivin jaloin. Paikalla oli myös jälleen kesyjä peuroja.
Katselimme ruokapaikkaa saarelta, mutta oikein sopivaa ei tuntunut enää iltapäivällä löytyvän. Pian suuntasimme takaisin kohti Kiotoa.
Olimme takaisin hotellilla hieman ennen yhdeksää illalla vaihdettuamme Miyajimaguchin asemalta lähdettyämme junaa kahteen otteeseen. JR Pass kattoi kuitenkin koko junamatkan, joten lisäkuluja ei paluumatkasta enää koitunut.
JR Passissa oli vain se huono puoli, että sillä ei pääse kaikista nopeimpiin luotijuniin, esimerkiksi Nozomiin. Näin ollen paluumatka oli pientä säätämistä junien valinnan kanssa, ja meidän piti vaihtaa junaa Osakassa, koska Hiroshimasta ei iltasella mennyt sopivasti suoraa yhteyttä Kiotoon.
Pitkä päiväretki Hiroshimaan, Miyajimaan ja Himejiin Kiotosta vei reilut 13 tuntia, mutta kyllä se kannatti tehdä, kun kaikki kolme kohdetta sai mahdutettua mukaan kerralla.
Japanin matkapäiväkirja:
Osa 2. Japaniin saapuminen ja ensimmäinen ilta Kiotossa
Osa 3. Kioton nähtävyyksiä ja aktiviteetteja
Osa 4. Päiväretki Naraan ja iltapäivä Arashiyamassa Kiotossa
Osa 5. Kioton tärkeimpiä nähtävyyksiä ja vierailu Osakassa
Osa 6. Päiväretki Hiroshimaan, Himejiin ja Miyajimaan
Osa 7. Fuji-vuori ja Kawaguchi-järvi
Osa 8. Tokio yläilmoista – Skytree ja Asahi Brewery
Tehtiin itsekin vastaava retki, ja tosiaan, pitkä päivähän siitä väkisinkin tulee. Ilman muuta kannattaa tuo kuitenkin tehdä, jos vain aikaa on. Paljon oli päivän aikana mielenkiintoista nähtävää.